”Ääni on uusi kuva”

Tältä sivustolta löydät tietoa Äänentutkimuksen verkoston toiminnasta, verkoston jäsenistä ja Äänentutkimuksen opintokokonaisuudesta.

Äänentutkimus

Äänentutkimus on monitieteinen tutkimusalue: ääntä voidaan tarkastella niin yhteiskuntatieteiden, humanististen tieteiden, mediatutkimuksen kuin myös teknisten tieteiden näkökulmasta. Äänentutkimuksen verkosto kuvastaa tätä moninaisuutta. Se koostuu Tampereen yliopistoyhteisön tutkijoista, opettajista ja opiskelijoista, jotka työskentelevät äänen parissa; mukana on jäseniä musiikin, puheen, signaalien, akustiikan, soittamisen, säveltämisen, kaupunkisuunnittelun, äänimaiseman, median ja ääniteknologian aloilta.

Äänentutkimuksen rooli on korostunut uusien teknologioiden myötä. Tällä hetkellä puhutaankin ns. äänellisestä käänteestä, mikä tarkoittaa siirtymistä tekstipohjaisesta informaatiosta ja lukemisesta kuuntelemiseen, äänitiedostojen ja erilaisten ääneen perustuvien teknologioiden käyttöön. Tämä näkyy jo nyt esimerkiksi podcastien ja muiden äänikäyttöisten sovellusten lisääntymisenä. Toisaalta esimerkiksi tila- ja ympäristösuunnittelussa äänellä on keskeinen rooli.

Uutiset ja tapahtumat