Salaisia rikoksia? Magian diskurssi 1200-1400-lukujen Pohjolassa

Yhteisön merkitys ihmiselle on valtava. Sosiaaliset verkostot tuovat turvaa, toimeentuloa ja merkitystä elämälle. Keskiajan Pohjolassa sosiaalisten suhteiden merkitys näkyi korostetusti – yhteisöjen tuki ja ihmisen maine yhteisön sisällä olivat arjen sujuvuuden keskeisiä rakennuspilareita.

Yhteisöjä pyrittiin keskiajalla myös kontrolloimaan auktoriteettien toimesta erilaisin maallisin ja kirkollisin säännöstöin. Näitä säännöstöjä on säilynyt meille muun muassa lakitekstien muodossa. Lakeja on kirjoitettu muistiin yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen ylläpidon tueksi, ja ne välittävät meille kaikuja aikakauden ajattelumalleista, asenteista ja tarpeista. Lakiteksteistä nousee esiin erilaisia ilmiöitä, jotka viestivät meille kiehtovalla tavalla ajan yhteisöllisistä toimintamalleista ja niiden sosiaalisista merkityksistä. 1200-1400-lukujen pohjoismaisissa lakiteksteissä eräs toistuva ilmiö on magian diskurssi.

Magialle ei historiantutkimuksessa ole yhtä yhteisesti hyväksyttyä määritelmää. Magiaa voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta ja sille voidaan antaa monia eri määritelmiä eri perustein. Kimberly Strattonin teoria magiasta on erityisen toimiva: teoria näkee magian sosiaalisesti ja yhteisesti konstruoituna käyttäytymisen kategoriana, jonka sisältö ja muotoilut vaihtelevat erilaisten sosiaalisten yhteyksien ja olosuhteiden mukaan. Teoria hylkää magian määrittelemisen jonakin tiettynä toimintojen kokoelmana ja pyrkii sen sijaan ymmärtämään sen sosiaalisesti tuotettuna, ylläpidettynä ja ymmärrettynä kategoriana ja diskursiivisena käytäntönä. Tästä kategoriasta tulee osa todellisuutta, kun yhteisesti muodostettuja käsityksiä aletaan toteuttaa yhteisössä ymmärtäen ne osana sosiaalisia käytäntöjä. Magiaa ei voida rajata tarkoittamaan vain joitakin tiettyjä toiminta- ja ajattelutapoja, vaan se on ilmiönä aina neuvottelun tulos, joka heijastaa oman aikansa käsityksiä ja asenteita, vaikka se sisältääkin myös pitkäaikaisempia ajattelun rakenteita.

Kuvassa on valkoisella pohjalla oleva keskiaikainen kirkkomaalaus kirkon katon kattoruoteiden välissä. Keskellä kuvaa on kirnuava nainen, jota ympäröi neljä paholaishahmoa.
Lypsäminen ja voin kirnuaminen miellettiin keskiajalla naisten tehtäväksi. Tehtävässä tarvittiin myös onnea, ja siihen tiedetään olevan käytetty erilaisia magian keinoja apuna. Käsitys siitä, että paholainen toimi naisten apuna voin kirnuamisessa yleistyi keskiajan aikana. Kirkon näkökulmasta kaikki magian käyttö oli syntiä. (Kuva: Västra Vemmerlövin kirkko Ruotsissa. Wikipedia).

1200-1400-luvuilla magiaksi ymmärrettyjä tekoja voitaisiin tietysti listata paljonkin. Joitain niistä pidettiin omana aikanaan positiivisina ja jopa suotavina tekoina, eikä niihin lainsäätäjien puolesta ollut tarvetta yleensä puuttua. Tällaisia olivat esimerkiksi sään ennustaminen tai parantamiseen pyrkivät toimet, joista oli selvää sosiaalista hyötyä yhteisölle. Jotkut teot taas miellettiin syystäkin negatiivisiksi: pahan onnen tuottaminen, ihmisen tai omaisuuden vahingoittaminen tai kuoleman aiheuttaminen olivat magian pelottavampia puolia. Aikakauden lainsäätäjät olivat ensisijaisesti kiinnostuneita yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen ylläpidosta, ja siksi lakitekstien maininnat magiasta liittyvätkin usein ainoastaan sellaisiin tekoihin, joiden koettiin rikkovan tätä järjestystä.

Hyvässä tarkoituksessa tehty magian harjoittaminen miellettiin asiaksi, jota ei ollut tarve piilotella, vaan sitä voitiin harjoittaa julkisesti muiden läsnäollessa. Sen sijaan sellaiset magiaksi ymmärretyt teot, jotka tähtäsivät vahingoittamiseen, miellettiin aina piilossa muiden katseilta tehdyiksi, yksityisiksi rikoksiksi. Tällaisia tekoja tekijä myös tietenkin tahallaan piilotteli. Salassa tehdyt, vahingoittamiseen pyrkivät rikokset olivat aikalaisten mielessä tuomittavampia ja halveksutumpia kuin julkiset.

Kuten nykyäänkin, käytökseen liittyvät oletukset tuottivat ja ylläpitivät keskiajalla sukupuoleen sidottuja sosiaalisia kategorioita. Sen vuoksi vahingoittavan, väkivaltaisen magian luonne salassa tehtynä rikoksena on hyvin mielenkiintoinen. Kuten muutkin käytökseen liittyvät oletukset, myös väkivallan käyttötavat määrittelivät ja ylläpitivät naiseuden ja miehuuden stereotypioita. Magian keinoin tehtyä vahingontekoa tai väkivaltaa pidettiin salassa tehtävänä ja petollisena väkivaltana, ja siksi naiset vallitsevan sosiaalisen diskurssin mukaisesti yhdistettiin magian harjoittamiseen vahvemmin kuin miehet. Kun nainen rikkoi sosiaalista kategorisointia käyttämällä miehisenä pidettyä väkivaltaa, häntä pidettiin vaarallisena ja hänet nähtiin suoraan rikkovan sukupuolelleen asetettua säännöstöä.

Myös magiaksi ymmärrettyjen rikosten tilallisuus yhdistyy aikansa sukupuolirooleihin: miesten elinpiirin ajateltiin olevan julkinen, ja naisten yksityinen. Rikostenkin yhteydessä miesten toiminta miellettiin julkiseksi ja ne yhdistettiin yhteiseen, julkiseen tilaan. Naisten tekemien rikosten taas ajateltiin sijoittuvan yhteisön yksityiselle sektorille. Tällaiset salassa tehdyt ja petolliset rikokset olivat ensinnäkin vakavia yhteiskuntarauhaa järkyttäviä tekoja. Toiseksi ne olivat sukupuoli- ja sosiaalisista rooleista poikkeavaa käytöstä, jota pidettiin hyvin epäilyttävänä. Epäilyttävät, salaiset teot rapauttivat yhteisöä sisältä päin, ja siitä syystä lainsäätäjät olivat kiinnostuneita niiden kitkemisestä.

Lakiteksteissä ilmenevä magian diskurssi nojaa selkeästi aikansa sukupuolikäsityksiin, odotuksiin, asenteisiin ja ominaisuuksiin, joita liitettiin eri tavoin naisiin ja miehiin. Alueellisia eroja sukupuolikäsityksissä kuitenkin on. Magian keinoin tehty väkivalta oli ruotsalaisessa lakimateriaalissa lähtökohtaisesti piilossa muiden katseilta tehtyä, petollista toimintaa, joka siten sijoittui sekä tekotapansa että luonteensa puolesta vahvemmin naisiin yhdistettyihin sosiaalisiin kategorioihin. Harjoittamalla magiaa ja erityisesti väkivaltaisia tekoja magian keinoin naiset astuivat tämän sosiaalisesti rakennetun kategorian ulkopuolelle, horjuttivat yhteisön turvaa ja rauhaa ja siten korostuivat lakiteksteissä magian harjoittajina. Norjalainen ja tanskalainen lakimateriaali mainitsevat magiaan liittyvän noituuden lähtökohtaisesti sukupuolineutraalina tekona, kun taas Islannissa noidat olivat perinteisesti miehiä.

Magiaan asennoitumisessa tapahtuu 1300-luvun aikana silmiinpistäviä muutoksia lakiteksteissä, joissa magia aletaan nähdä entistä vaarallisempana ja huolestuttavampana ilmiönä. Kiinnostavaa on, että nähtävästi vain Ruotsin alueella tapahtuu 1300-luvun aikana suuri muutos magian diskurssissa sukupuolen näkökulmasta. Tällöin magia siirretään lakiteksteissä kaikkein vakavimpien rikosten joukkoon, ja magian keinoin tehty väkivalta aletaan ymmärtää kummallekin sukupuolelle mahdollisena rikoksena. Tanskan ja Norjan alueella magia oli sukupuolineutraalimpi ilmiö, ja muutos lakitekstien magiadiskurssissa liittyi teon luonteeseen. Varhaisempi lakimateriaali kieltää vain vahingoittavan magian, kun taas myöhemmät lait alkavat hiljalleen kieltää kaikenlaisen magian harjoittamisen.

Pohjoismaiden alueen lainsäätäjien magian diskurssi sisältää erityisesti naisista puhuessaan pitkäaikaisia, stereotyyppisiä käsityksiä ilmiöstä, jotka olivat laajemminkin läsnä eurooppalaisessa kulttuurissa: esimerkiksi naisten tottelemattomuus, sekaiset hiukset, poikkeavana pidetty seksuaalisuus ja magiaan käytetty välineistö ovat tällaisia elementtejä. Lisäksi diskurssit muokkautuivat paikallisten kontekstien vaatimusten mukaisesti, josta johtuvat erot sukupuolikäsityksissä Pohjoismaiden alueella. Magian diskurssi 1200-1400-lukujen pohjoismaisissa lakiteksteissä heijastaa vahvimmin lainsäätäjien tavoitteita yhteiskunnassa. Turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitäminen sekä viimeistään 1400-luvulla vahvasti korostunut huoli magian harjoittamisesta olivat pääosassa lainsäätäjien magiadiskurssissa.

Magiantutkimuksen avulla voidaan valottaa monipuolisesti tutkittavan aikakauden käsityksiä ja asenteita sukupuolesta sekä sosiaalisista kategorioista ja stereotypioista. Magian diskurssin tarkastelu paljastaa laajoja, pitkäaikaisia käsityksiä ja asenteita magiasta ja noituudesta, jotka periytyivät edelleen myöhemmille vuosisadoille luoden pohjaa myös tulevien noitavainojen ideologialle. Noituus ja magia ovat toistuvasti esille nousevia elementtejä myös nykyajan erilaisissa käyttöyhteyksissä, ja tutkimalla diskurssin menneisyyttä voimme tehdä päätelmiä siitä, mitä magiasta ja noituudesta puhuttaessa tänä päivänä tavoitellaan sekä miten erilaiset stereotypiat ja käsitykset sisältyvät yhä mielikuviimme ilmiöstä puhuessamme. Magian historian tutkiminen avaa väyliä myös nykyhetken sukupuolikategorioiden ja ajattelumallien ymmärtämiseen. Kun tunnistamme omassa ajattelussamme pitkäaikaisia käsityksiä ja stereotypioita, on meidän helpompi ymmärtää toimintaamme ja sitä kautta haastaa diskursseja, joiden haluamme muuttuvan.

Minna Heinonen

Kirjoittaja on saanut Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pro gradu -palkinnon 2020 tutkielmallaan “Med trolldom eller andra förgörningar”: Magian diskurssi 1200-1400-lukujen pohjoismaisissa lakiteksteissä” Tampereen yliopisto, 2020.

https://trepo.tuni.fi/handle/10024/120097

 

Valikoitua kirjallisuutta aiheesta:

Bailey, Michael D., Magic and Superstition in Europe. A Concise History from Antiquity to the Present. Lanham: Roman and Littlefield Publishers, 2007.

Collins, David J. (toim.), The Cambridge History of Magic and Witchcraft in the West. New York: Cambridge University Press, 2015.

Flint, Valerie I. J., The Rise of Magic in Early Medieval Europe. Clarendon Press, Oxford, 1991.

Jolly, Karen Louise, “Medieval Magic: Definitions, Beliefs, Practices” teoksessa Ankarloo, Bengt & Clark, Stuart (toim.), Witchcraft and Magic in Europe 3: The Middle Ages. London: The Athlone Press, 2002.

Mitchell, Stephen A., Witchcraft and Magic in the Nordic Middle Ages. Philadelphia: University of Pennsylvania Press, 2011.

Stratton, Kimberly B., Naming the Witch: Magic, Ideology, and Stereotype in the Ancient World. New York: Columbia University Press, 2007.