Sastamalan Pyhän Marian kirkko oli retkemme ensimmäinen kohde. Paikalla on erittäin pitkä historia, sillä paikalla on todettu olleen esihistoriallisen ajan ruumiskalmisto ja sieltä on tehty rautakautisia ja varhaiskeskiaikaisia esinelöytöjä. Tämä seurakunta onkin yksi alueen vanhimmista. Kivikirkkoa edelsi puukirkkovaihe, jonka aikana saatettiin rakentaa samalle paikalle 2-3 puukirkkoa peräjälkeen. Muistoina aikaisemmista puukirkoista on nykyisen kivikirkon rakenteissa säilynyt 1300- ja 1450-luvuille ajoitettuja hirsiä. Arkeologi Markus Hiekkanen on ajoittanut nyt paikalla olevan kivikirkon rakentamisen aloituksen vuoden 1496 jälkeiselle ajalle, jonka osoittaa sakariston jalashirtenä toimiva mänty.
Pyhän Marian kirkolle on luonteenomaista sen huomattavan suuri koko ja länsipäädyn yläosan erikoinen hirsirakenne. Lisäksi kirkon pohjoisseinustalla on ollut melko suuri muurattu osa, jota kutsuttiin Luukkaan kappeliksi. Sen on päätelty olevan mm. kirkon ensimmäinen sakaristo, mutta täyttä varmuutta sen funktiosta ei ole. Tila oli kuitenkin käytössä vuoteen 1709, jolloin se purettiin. Muutoin kirkkoa voi verrata keskiaikaisiin Hollolan ja Inkoon kirkkoihin, kuitenkin sillä erotuksella, että suunnitellut kattoholvaukset eivät valmistuneet Sastamalan pyhän Marian kirkkoon, mutta niiden aihiot on edelleen nähtävissä. Ensimmäinen sisäkatto tehtiin 1777 ja nykyinen lautaholvi on vuodelta 1866.
Kirkkoa käytetään nykyisin pääosin kesäaikaan. Sen hiekkalattia ja kalkitut seinät (joissa ei ole esimerkiksi lehtereitä lainkaan) antavat tilalle erityisen tunnelman. Kirkkosalissa on loistava akustiikka ja sitä voidaan tutkitusti pitää yhtenä suomen parhaimmista konserttisaleista.
Kirjoittajaa kiinnosti myös Pyhän Marian kirkkomaan ulkopuolella, Rautaveden äärellä seisova kellotapuli, joka eroaa yksinkertaisemmalla muotokielellään suomalaisista perinteisistä 1700-luvun jälkipuoliskon kellotapuleista. Syykin selvisi, sillä tämä kellotapuli oli tehty Tukholman intendentin konttorin piirustusten mukaan. Viehättävää oli, että tapulin väri oli pidetty alkuperäisenä punaisena. Sitä ei oltu maalattu keltaiseksi, kuten niin monelle muulle 1700-luvun kellotapulille on myöhemmin tehty.
Iltapäivällä tutustuimme Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. kirkko on monelle tuttu, sillä sen vuonna 1997 tapahtunut tuhopoltto ja sitä seurannut valtava korjausurakka ovat saaneet paljon julkisuutta.
Tyrvään seurakunta oli alun perin Sastamalan seurakunnan kappeli ja irtautui siitä luultavasti 1500-luvun alkupuolella. Kappelikirkko oli perustettu vanhalle kulttuuripaikalle, sillä sen läheisyydestä on löydetty rautakautinen kalmisto. Ensimmäinen puinen kappeli on rakennettu mahdollisesti 1300-luvulla ja nykyinen kivikirkko on 1500-luvun alusta. Markus Hiekkasen mukaan on mahdollisesti ollut sama rakennusmestari kuin Pyhän Marian kirkollakin. Tämä kirkko on tosin pienempi, ja tästäkin kirkosta on jäänyt alun perin suunniteltu kattoholvaus tekemättä. Ikkunamuodot, joita monissa kirkoissa on myöhemmin suurennettu ja muokattu, ovat Pyhän Olavin kirkossa säilyneet. Kirkkoa on kuitenkin jouduttu korjaamaan huomattavasti myös varhaismodernina aikana. Kirkko on nimittäin palanut pahoin myös 1600-luvulla ja suurempia korjauksia on tehty 1740-luvun lopulla, jolloin sen katto uudistettiin sekä sisä-, että ulkopuolelta. Hiekkanen epäilee, että kivinen asehuone olisi rakennettu vasta 1600-luvun puolella, mikä olisi Suomessa hyvin harvinainen.
Pyhän Olavin kirkon – ja seurakunnan – erityispiirteisiin liittyy myös se, että sen uumenista on löytynyt 1500-luvun alkupuolelta oleva seurakunnan tilikirja. Siihen merkittyjen hautausmaksujen perusteella on päätelty, että nykyinen kivikirkko on rakennettu vuosien 1506 ja 1516 välisenä aikana. Tuolloin nimittäin hautamaksut nousivat kivikirkkohautauksien mukaisiksi.
Tyrvään Pyhän Olavin kirkon nykyistä sisätilaa koristavat Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen maalaukset, joissa on lukuisia viittauksia kristilliseen kirkkotaiteeseen ja symboliikkaan. Kirkon sisätilojen uudelleen rakennettu tunnelma on yhtä aikaa moderni ja ikiaikainen. Kirjoittajaa ilahdutti erityisesti, se että ainakin saarnatuoli, penkit ja lehterit noudattavat vanhaa kaavaa ja ne toistavat palossa tuhoutuneen 1700-luvun sisustuksen sinistä väriä. Tällaiset yksityiskohdat osoittavat kirkkoon sisältyviä aikakerrostumia ja viittaavat ihmisiin, jotka niitä rakensivat ja käyttivät eri vuosisatoina.
Kirjoittaja Ella Viitaniemi
FT, tutkija Tampereen yliopisto, Historian oppiaine, HEX
Tutkimuskirjallisuus: Hiekkanen, Markus (2007), Suomen keskiajan kivikirkot. SKS: Helsinki.