Yksinäisyys ei ole pelkästään epämiellyttävä tunne vaan se vaikuttaa myös havaintoihin lisäten herkkyyttä sosiaaliselle uhalle ja negatiivisille ympäristön vihjeille. Eristyneisyyden tunne toimii samankaltaisena varoitussignaalina kuin fyysinen kipu ja aktivoi korjaamaan tilanteen.
Turvaton sisäinen olotila vaikuttaa siihen, miten käsittelemme ympäristöstä saatua tietoa. Yksinäisten henkilöiden on osoitettu tarkkailevan sosiaalisia vihjeitä intensiivisesti mahdollisesti välttääkseen torjuntaa ja löytääkseen tilaisuuksia hakea kontaktia muihin. Silmänliiketutkimukset osoittavat, että yksinäiset henkilöt kohdistavat huomiotaan sosiaalisesta uhasta viestiviin ärsykkeisiin herkemmin kuin ei-yksinäiset henkilöt. Esimerkiksi kun yksinäisille näytettiin kuvia väkivaltaisista tilanteista, sosiaalisesta torjunnasta, positiivisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja luontomaisemista, yksinäisten havaittiin katsovan pidempään torjuntaa ilmentäviä kuvia.
Yksinäisyys näyttäisi vaikuttavan myös aivojen tiedonkäsittelyyn. Eräässä tutkimuksessa havaittiin yksinäisillä vähäisempää aktivaatiota aivojen palkkiojärjestelmään liitetyillä alueilla miellyttäviä sosiaalisia kuvia katseltaessa kuin katseltaessa miellyttäviä objekteja. Ei-yksinäisillä henkilöillä sitä vastoin miellyttävät sosiaaliset kuvat aktivoivat enemmän aivojen palkkiojärjestelmää. Voi olla, että yksinäiset henkilöt kokevat sosiaaliset ärsykkeet vähemmän palkitseviksi. Toisaalta joissakin tutkimuksissa yksinäisten tai ulossulkemista kokeneiden on havaittu kiinnittävän enemmän huomiota positiivisiin sosiaalisiin ärsykkeisiin kuten ystävällisiin ja hymyileviin kasvoihin. Voikin olla, että lisääntynyt huomio sosiaalisiin ärsykkeisiin, olivatpa ne negatiivisia tai positiivisia, auttaa yksinäisiä reagoimaan nopeammin tilanteisiin, joissa on mahdollisuus kontaktiin tai torjuntaan.
Yksinäisten henkilöiden on havaittu tulkitsevan sosiaalisia tilanteita negatiivisemmin ja olevan herkempiä torjunnalle. Sekä itseä, että toisia arvioidaan negatiivisesti: yksinäisillä on usein heikompi omanarvon tunne ja he saattavat arvioida toisia henkilöitä vähemmän luotettavaksi. Sisäinen turvattomuuden tunne saa toimimaan itseä suojelevasti, mikä lisää vetäytymistä ja voi hankaloittaa sosiaalisia kontakteja. Interventiot, joissa puututaan näihin negatiivisiin ajatusmalleihin, on todettu tehokkaammiksi vähentämään yksinäisyyttä kuin sellaiset interventiot, joissa keskitytään pelkästään sosiaalisiin taitoihin tai luodaan tilaisuuksia vuorovaikutukselle.
Eräässä tutkimuksessa selvitettiin mitä vaikutuksia oli harjoitteilla, joilla vähennettiin itseen suuntautuvaa ajattelutapaa. Harjoituksessa yksinäisiä pyydettiin muodostamaan lauseita sanoista, jotka liittyivät hyväksyntään tai pyydettiin kirjoittamaan teksti, jossa pohditaan omia unelmia ja tavoitteita. Näin vähennettiin itseen suuntautuvaa ajatustapaa ja aktivoitiin päämääräsuuntautuneisuutta. Harjoituksen havaittiin vähentävän välttämismotivaatiota ja pelkoa sosiaalisesta torjunnasta. Se myös vaikutti heti harjoituksen jälkeen toteutettuun kasvokkaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Yksinäiset, jotka olivat tehneet hyväksyntään liittyvän tehtävän, peilaisivat enemmän vuorovaikutuskumppanin eleitä kuin ne yksinäiset, jotka olivat tehneet kontrolliharjoituksen. Tällainen eleiden vastavuoroinen matkiminen yleensä lisää tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Saattaakin olla, että torjunnan pelon vähentyminen mahdollisti huomion suuntaamisen ulospäin ja kontaktin luomisen.
Aiemmissa yksinäisyystutkimuksissa on usein hyödynnetty itsearviointimenetelmiä tai tutkittu reaktioita kuviin ja videoihin. Sen sijaan kasvokkaista vuorovaikutusta on tutkittu vähemmän. Kuvat ja videot eivät kuitenkaan ole yhtä virittäviä kuin aito kasvokkainen vuorovaikutus. Human Information Processing Laboratorion tutkimukset ovat osoittaneet, että toisen henkilön katse aktivoi hermostollista tunteiden viriämistä toisin kuin kuvat ja videot. Tämä on ymmärrettävää, sillä oikeassa vuorovaikutuksessa on mahdollisuus tulla torjutuksi tai hyväksytyksi toisin kuin kuvamateriaalin kanssa. Olisikin tärkeää selvittää, miten yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tuntemukset vaikuttavat kasvokkaiseen vuorovaikutukseen.
Tutkimusryhmämme uudessa tutkimuksessa tarkastellaan yksinäisyyttä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Tutkimme kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa herääviä tunnereaktioita hyödyntämällä mm. psykofysiologisia mittareita (EEG, syke, ihonsähkönjohtavuus), käyttäytymisvasteita sekä itsearviointimenetelmiä. Tutkimme paitsi yksilön reaktioita myös henkilöiden välistä tunteiden tahdistumista tarkastelemalla hermoston vasteiden yhtäaikaistumista henkilöiden välillä. Etsimme tutkimukseen 18–50-vuotiaita henkilöitä. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Aktiivinen Mieli -tutkimusryhmän kanssa ja tutkimuskäynnit tapahtuvat Jyväskylässä. Toiselta paikkakunnalta tutkimukseen tulevien henkilöiden matkakuluja voidaan korvata julkisen kulkuvälineen mukaisesti. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, ota yhteyttä tutkijaan sähköpostitse (katsetutkimus@jyu.fi).
Lisätietoja tutkimuksesta löydät täältä.
