22.9.2021 - GLOBAALI PANDEMIA JA PAIKALLISET RATKAISUT – COVID-19 pandemian paikallinen hallinta ja johtaminen Suomessa

Seminaarissa kerromme alustavia tutkimustuloksia pandemiaan varautumisesta, pandemian aikaisesta johtamisesta ja päätöksenteosta sekä terveydenhuollon toiminnan turvaamisesta neljällä alueella Suomessa.

Keskiviikkona 22.09.2021 13:00-15:15 järjestetään Globaali pandemia ja paikalliset ratkaisut -teams-webinaari. Ilmoittaudu täältä mukaan viimeistään 15.9.2021. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tampereen yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto.

Paikalliset viranomaiset ja päätöksentekijät ovat olleet keskeisessä asemassa, kun koronapandemiaa on Suomessa pyritty hillitsemään ja terveydenhuollon toimintaa turvaamaan. Toistaiseksi pandemian johtamisesta ja hallinnasta on kuitenkin julkaistu tutkimuksia ja selvityksiä, jotka keskittyvät lähinnä kansallisten päätöksentekijöiden ja viranomaisten toimintaan.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Muutosjoustavuus, kriisivalmius ja huoltovarmuus suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä (RECPHEALS).

Seminaarissa pääsette kuulemaan hankkeen tutkijoiden näkökulmia koronapandemian hoitoon sekä esittelyn tutkimushankkeen muista osatutkimuksista, jotka käsittelevät hankkeen aihepiiriä koronapandemiaa laajemmin. Jo vahvistettuna kommenttipuheenvuoron pitäjänä seminaarissa on oikeuskansleri, dosentti Tuomas Pöysti.

 

Ohjelma

Tilaisuuden avaus

Pääjohtaja Markku Tervahauta

RECPHEALS-tutkimushankkeen esittely

Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki

COVID-19 pandemian paikallinen ja alueellinen hallinta ja johtaminen Suomessa – tutkimus neljältä alueelta

Tenure track -tutkija, dosentti Liina-Kaisa Tynkkynen

Kommenttipuheenvuoro

Johtajaylilääkäri Sally Leskinen

Tiedon hyödyntäminen johtamisessa COVID-19 pandemian aikana

Professori Nina Helander

Kommenttipuheenvuoro

Puhuja ilmoitetaan myöhemmin

Oikeudellisia näkökulmia COVID-19 pandemian hallintaan

Yliopistonlehtori, dosentti Pauli Rautiainen

Kommenttipuheenvuoro

Oikeuskansleri, dosentti Tuomas Pöysti

 

Lisätietoja:

Laura Kihlström, Erikoistutkija THL

laura.kihlstrom@thl.fi