Vaikuttavuuden monet kasvot -kirja Vastapainon verkkokaupassaja vapaasti luettavissa OA-julkaisuna.
Erilaiset yhteiskunnan hyvinvointia luovat palvelut ovat sidoksissa toisiinsa. Tästä yhteenkietoutuneisuudesta seuraa se, että yhdellä taholla tehty muutos voi johtaa ennalta arvaamattomiin seurauksiin toisaalla. Seminaarissa kuultiin tutkijapuheenvuoroja siitä, mitä hyvinvointipalveluiden vaikuttavuudella tarkoitetaan, mistä vaikuttavuus rakentuu sekä siitä, miten vaikuttavuutta voidaan arvioida ja mitata. Lisäksi käytiin keskustelua, miten hyvinvointipalveluita voitaisiin kehittää vaikuttavimmiksi tutkimusperusteisesti. Tilaisuuden tavoitteena oli luoda uusia avauksia hyvinvointipalvelujen vaikuttavuustutkimukselle ja vaikuttavuusperusteiselle toiminnalle.
Seminaarin aluksi kultiin kolme alustusta teemasta: Vaikuttavuuden monet kasvot – näkökulmia vaikuttavuustutkimukseen.
Samuli Pekkola, tietojärjestelmätieteen professori Jyväskylän yliopistosta, kuvasi puheenvuoronsa aluksi kirjan syntyprosessia ja eri tieteenaloja edustavien henkilöiden vaikuttavuusnäkemysten herättämää ristiriitaa: jokainen määritteli vaikuttavuuden omalla tavallaan. Hän kuvasi vaikuttavuuden tematiikkaa ja ilmiötä ja kertoi kirjan keskeisen juonen siitä, miten artikkelit nivoutuvat toisiinsa vaikuttavuuden yhteiskunnalliselta tasolta lähtien, päätyen palvelujärjestelmien vaikuttavuuden kautta yksilöihin keskittyvään vaikuttavuuteen. Kirjan eri luvut kuvaavat tätä matkaa eri näkökulmista ja eri konteksteissa. Näin ollen ne täydentävät toisiaan.
Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen apulaisprofessori Anna-Aurora Korkin puheenvuoron aiheena oli Vaikuttavuus palvelujärjestelmässä. Kork kuvasi vaikuttavuutta toiminnan päämääränä, asioiden toivottuna tilana, tyytyväisyytenä ja tavoitteisiin pääsynä, mikä edellyttää vaikuttavuuden johtamista. Hän totesikin, ettei vaikuttavuutta tulisi tarkastella vain arvioinnin ja mittaamisen näkökulmista, vaan yhteisen tavoitteen muodostamiseksi tulisi ymmärtää sen sisältävän myös erilaisia merkityksiä, arvovalintoja.
Vaikuttavuuden lisäämiseksi johdolla on keskeinen rooli halutun muutoksen ja toiminnan fasilitoinnissa. Vaikuttavuus konkretisoituu ammattilaisten toiminnassa, jolloin erityisesti keskijohdolla on keskeinen rooli vaikuttavan toiminnan aikaansaamiseksi. Vaikuttavuuden parantaminen on kollektiivinen prosessi, jota tulisi tarkastella läpi organisaatiorajojen ja prosessiketjujen aina yksilöiden työhön saakka. Pistemäisten tekojen sijaan johdon tehtävänä on huomioida kokonaisuus ja varmistaa, että yhteisen tiedonmuodostuksen rakentamiselle on varmistettu aikaa ja paikka.
Paulus Torkki, liiketaloustieteen apulaisprofessori Helsingin yliopistosta, puhui alustuksessaan toimenpideketjujen vaikuttavuudesta. Hänen lähtökohtansa vaikuttavuuden tarkastelulle oli, minkälainen muutos aikaansaadaan potilaan tilassa, mitä asiakkaalle tai potilaalle tapahtui. Hoitoketjujen kautta toimenpiteiden vaikuttavuutta tarkasteltaessa haasteena on, että yksilölle saatetaan kohdistaa samanaikaisesti useita erilaisia hoitotoimenpiteitä ja hoitoprosessin onnistumiseen vaikuttaa samanaikaisesti myös yksilön oma toiminta. Vaikutuksia luodaan siis useammalla taholla samanaikaisesti, mikä tekee yksittäisten toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioinnista haastavaa.
Puheenvuorossaan Torkki korosti, että hoitoketjujen vaikuttavuuden kehittäminen on tietojohtamista, systemaattista tiedon hallintaa ja hyödyntämistä, mikä edellyttää tiedon erilaisten ulottuvuuksien, mahdollisuuksien, valintojen ja rajausten punnintaa. Esimerkiksi keskeistä on pohtia vaikuttavuuden arviointitiedon ajallista ulottuvuutta. Kuinka nopeasti toimenpiteiden vaikutuksia voi ja kannattaa arvioida? Jotkut vaikutukset kun voivat ilmentyä vasta pidemmällä viiveellä. Vaikuttavuutta arvioitaessa keskeistä onkin valita kuhunkin asiakas-/potilasryhmään parhaiten soveltuva näkökulma, huomioida sekä potilaalle merkitykselliset että hoidon kannalta relevantit näkökulmat.
Seminaarin toisen osuuden teemana oli Kohti vaikuttavia hyvinvointipalveluja. Paneelikeskustelu kommentoi edellä kuultuja alustuksia ja otti kantaa aiheeseen. Paneelikeskustelua luotsasi Matias Heikkilä, tutkija Tampereen yliopistosta ja panelisteina toimivat:
Suvi Liimatainen, vaikuttavuusylilääkäri, Pirkanmaan hyvinvointialue
Tomi Mäki-Opas, professori, yhteiskuntapolitiikka, Itä-Suomen yliopisto
Riitta Aejmelaeus, budjettineuvos, valtiovarainministeriö
Sami Borg, tutkimuspäällikkö, Kunnallisalan kehittämissäätiö
Keskustelussa myös panelistit totesivat vaikuttavuuskäsitteen määrittelyn olevan haasteellista, mutta yhteisen ymmärryksen rakentamisen olevan kuitenkin keskeistä. Vaikuttavuuden arvioinnin lukuisten eri näkökulmien huomiointi on tarpeen ja kokonaisuuden hahmottamisen kannalta dialogi on keskeistä. Yhteiskunta rakentaa kansalaisilleen hyvinvointia, mutta myös toisin päin tarkasteltuna, samaan aikaan hyvinvoivat yksilöt rakentavat hyvinvoivaa yhteiskuntaa.
Hyvinvointipalveluiden vaikuttavuutta tarkasteltaessa keskiössä on myös niiden yhdenvertaisuus: jakautuvatko palvelut kansalaisille oikeudenmukaisesti? Kansanterveyteen, koko väestön terveyden tilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden edistäminen ei kuitenkaan ole keneltäkään pois. Se kattaa sairauksien ehkäisyn, terveyden edistämisen ja terveydenhuoltojärjestelmän toimivuuden.
Paneelissa todettiin, kuinka hirvittävintä on se, että tehdään tehokkaasti vääriä asioita. Yhteinen tiedonmuodostus onkin keskeistä ja kaikkien toimijatahojen on hyvä katsoa peiliin ja pohtia omaa rooliaan. Tietoa vaikuttavuuden rakentumisesta on olemassa runsaasti, mutta keskeistä on, miten tieto saadaan vietyä käytäntöön, kansalaisten ääni huomioiden. Yhteensopiville tietojärjestelmille onkin tarve. Uusia innovaatioita ja ratkaisuja on jo olemassa, mutta niiden käyttöönotto on hidasta. Hyvinvointipalveluista puhuttaessa keskeistä on pohtia myös sitä, missä inhimillistä kohtaamista ja kosketusta ei voi korvata. Kehittämisen paikka on myös vähähyötyisten hoitotoimenpiteiden tunnistamisessa ja korvaamisessa. Hyvinvointipalveluiden järjestämiseen konkreettisesti vaikuttava seikka on myös niiden sidonnaisuus lainsäädännön vaatimuksiin rahoituksen asettamissa raameissa. Vaikuttavuuden kasvattaminen tulisikin sitoa vahvemmin rahoitusinstrumenttien tavoitteisiin.
Ulriika Leponiemi, TRANSFORM-tutkimusalustan verkostojohtaja Tampereen yliopistosta, reflektoi tilaisuuden päätössanoissaan päivän antia, mille vaikuttavuustutkimuksen tulevaisuus näyttää.
Kuten kirjan nimi Vaikuttavuuden monet kasvot kuvaa, vaikuttavuus ei ole yksiselitteinen käsite. Vaikuttavuus voi tarkoittaa eri asioita eri konteksteissa: onnistunutta hoitoa, resurssien tehokasta käyttöä, asiakkaan kokemaa hyötyä tai yhteiskunnallista hyvinvointia. Sen määrittelyt vaihtelevat tieteenaloittain, mikä tekee tutkimuksesta hajanaista. Yksi mittaa prosessia, toinen lopputulosta, kolmas tarkastelee palvelun tuottajaa, neljäs palvelun hyödyntäjää. Tämä tekee vaikuttavuuden arvioinnista haastavaa – ja samalla erityisen tärkeää. Vaikuttavuuden arviointi on aina sidoksissa siihen, kenen näkökulmasta ja millä menetelmillä arviointi tehdään. Taustalla vaikuttavat myös konteksti ja arvovalinnat. Tämä korostaa tarvetta kriittiselle reflektiolle: kenelle palvelut ovat tarkoitettuja, mitä pidetään vaikuttavana ja miksi. Lisäksi vaikuttavuus ei synny yksittäisestä toimenpiteestä vaan prosessien kokonaisuudesta.
Vaikka yhteisen synteesin muodostaminen on vaikeaa, siihen tulee kuitenkin pyrkiä. Vaikuttavuustutkimuksen tulevaisuus kun rakentuu yhteisille käsitteille, paremmalle tiedonhallinnalle ja arjen ymmärrykselle. Paitsi kirjassa, myös seminaarissa käydyssä keskustelussa korostuu tarve monitieteiselle lähestymistavalle, käsitteelliselle selkeydelle ja yhteistyölle.
Tarvitsemme yhteisiä käsitteitä ja viitekehyksiä, jotka mahdollistavat eri alojen dialogin.
Tulevaisuuden tutkimus tarvitsee parempia tiedonhallinnan ratkaisuja, jotka mahdollistavat vaikuttavuustiedon hyödyntämisen päätöksenteossa.
Tarve tutkimukselle, tiedolle ja yhteisen ymmärryksen rakentamiselle on siis ilmeinen. Vaikuttavuusperusteinen toiminta edellyttää jatkuvaa tiedonkeruuta ja sen hyödyntämistä päätöksenteossa. Se edellyttää, että tarkastelemme toimenpiteiden kokonaisvaikutuksia, yksilön kokemuksia ja yhteiskunnallisia seurauksia rinnakkain. Ja ennen kaikkea – se vaatii yhteistyötä: tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja päätöksentekijöiden välillä. Vaikuttavuuden lisääminen hyvinvointisektorilla on yhteinen tehtävä, joka syntyy tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon rajapinnoilla.
Seminaarin antia raportoi ja reflektoi,
Ulriika Leponiemi
Kommentit