Kesäajan käyttö eli kellojen siirto maaliskuussa tunnilla eteenpäin ja lokakuussa taaksepäin aiheuttaa runsasta yhteiskunnallista keskustelua tasaisin väliajoin.
Kesäajan terveydellisistä vaikutuksista onkin olemassa jonkin verran tutkimustietoa, Suomessa muun muassa THL:n ja sitä edeltävän Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden toteuttamana. Yksiselitteistä vaikutusta esimerkiksi onnettomuuksien lukumääriin ei ole havaittu, mutta unen laadun heikkenemiseen kellojen siirrolla on ollut yhteys.
− Törmäsin vuonna 2014 julkaistuun yhdysvaltalaistutkimukseen, jossa todettiin kellojen siirron vaikuttavan melko selkeästi sydäntapahtuman riskiin. Artikkeli oli menetelmällisesti mielenkiintoinen ja totesimme, että samalla menetelmällä voisi tutkia myös ikäihmisten kaatumista, sillä siihenkin kellojen siirrolla saattaisi olla vaikutusta esimerkiksi unen laadun ja vireystilan muutosten kautta, taustoittaa päätutkijana toiminut dosentti Aleksi Reito Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.
Maanantaina enemmän reisiluun murtumia
Taysin tutkimuksessa hyödynnettiin terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin tietoja vuosilta 1997−2020. Tutkimusta varten kerättiin perustiedot ja sairaalaan hakeutumistiedot kaikista yli 70-vuotiaista potilaista, joilla oli todettu mikä tahansa reisiluun murtuma. Eri tilastomallien avulla katsottiin, miten kellojen siirtoa seuraava maanantai tai koko viikko vaikutti päiväkohtaiseen reisiluun murtumien ilmaantuvuuteen keväällä ja syksyllä.
− Tutkimuksemme mukaan vaikuttaa siltä, että keväällä kellojen siirtoa seuraavana maanantaina sekä koko viikolla olisi hieman enemmän reisiluun murtumia kuin muina ajankohtina, kun on otettu huomioon viikko- ja viikonpäiväkohtaiset vaihtelut, tiivistää dosentti Ville Ponkilainen Keski-Suomen keskussairaalasta.
− Kansanterveydellisesti isosta ongelmasta tässä ei toki ole kyse absoluuttisten lukujen perusteella, mutta tutkimustulos on väestötasolla kiinnostava. Se on tärkeä jatkumo tutkimustiedolle, mitä on julkaistu liittyen kellojen siirron aiheuttamiin terveysvaikutuksiin, hän jatkaa.
Tutkimus Daylight savings time transition and the incidence of femur fractures in the older population: a nationwide registry-based study on julkaistu PeerJ -lehdessä 19.8.2022 https://peerj.com/articles/13672/