Symposiumin avausesityksessä Juha Eskelinen Aalto-yliopistosta esitteli tuloksia siitä, millaiset tekijät vaikuttavat työskentelypaikan valintaan monipaikkaisessa työssä. Esimerkiksi pitkä työmatka sekä työnantajan tilojen toimimattomaksi kokeminen olivat odotetusti yhteydessä suurempaan etätyön määrään. Esityksessä nousi myös esiin, kuinka epävarmuus siitä, kuinka omaa suoritusta arvioidaan sekä epäselvät monipaikkaisen työn säännöt voivat ajaa työntekijöitä toimistolle: tutkimuksen osallistujat työskentelivät todennäköisemmin toimistolla, mikäli kokivat ettei työsuoritusta arvioida samalla tavalla paikasta riippumatta ja mikäli organisaation monipaikkaisen työn säännöt tunnettiin huonosti.
Tilaisuuden toisessa esityksessä Heljä Franssila Senaatista esitteli työntekijäkokemuksia valtion yhteisessä monitilamuotoisessa työympäristössä. Vaikka käyttäjät arvioivat tiloja ja niiden vaikutuksia isolta osin myönteisesti, oli tuloksissa havaittavissa työtehtävällä selittymätöntä kahtiajakautumista. Uuden työympäristön negatiivisemmin kokevat arvioivat myös esim. digitaaliseen työympäristöön liittyvät asiat negatiivisemmin. Tämä viittaa siihen, että tässä ryhmässä hybridityön kokemus kokonaisuudessaan – ei ainoastaan kokemus fyysisestä työympäristöstä – on kielteisempi kuin tyytyväisten ryhmässä.
Suomalaisen etätyötutkimuksen uranuurtaja Matti Vartiainen Aalto-yliopistosta tarkasteli esityksessään laajasti hybridityön tuottavuutta ja hyvinvointia kansainvälisten systemaattisten kirjallisuuskatsausten pohjalta. Matin tutkimuksen keskeinen tulos on, että hybridityön tuottavuudesta ei voida sanoa luotettavasti oikein mitään suuntaan tai toiseen. Tämä johtuu mm. asetelmien vaihtelevuudesta (esim. etätyötä 1–2 pv vs. 4–5 pv viikossa) sekä kokemustiedon painottumisesta verrattuna ns. objektiiviseen käyttäytymistä ja taloudellista tulosta koskevaan tietoon.
Ilmari Puhakka Tampereen yliopistosta tarkasteli esityksessään emotionaalista valenssia etänä, hybridisti ja kasvotusten toteutetuissa työn vuorovaikutustilanteissa. Yhteenkuuluvuuden ja osaamisen kehittymisen kokemukset vaikuttivat vahvimmin emotionaaliseen valenssiin ja virittyneisyyteen työn vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutustilanteen toteutusmuoto oli yhteydessä vain tilanteen tavoitteiden täyttymiseen liittyvien emootioiden valenssiin, ts. kasvotusten tapahtunut vuorovaikutus oli yhteydessä positiivisempiin tavoitteiden täyttymiseen liittyviin emootioihin. Tulokset viittaavat siihen, että erityisesti yhteenkuuluvuuden ja oppimiskokemusten mahdollistaminen työssä edesauttavat positiivisten ja aktivoivien emootioiden kokemista kaikissa vuorovaikutustilanteiden muodoissa.
Symposiumin lopuksi Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopistosta käsitteli esityksessään työhyvinvointia tukevan yhteisöllisyyden rakentumista monipaikkaisessa työssä. Tutkimusaineiston pohjalta piirtyi kaksi skenariota. Riskiskenariossa ilmenee puutteellisia yhteistyön rakenteita, kehittymättömiä asenteita ja valmiuksia sekä hallitsematonta digityön intensifikaatiota. Tämä näkyy työntekijöille vaikeuksina tavoittaa toisia, erillisyyden ja yksinäisyyden kokemuksina, näkemysten eriytymisenä ja työn sujumattomuutena. Myönteisessä skenariossa puolestaan tunnistetaan tarve johtaa yhteisöllisyyttä, vuorovaikutuksen rakenteet ja kanavat tukevat aktiivista vuorovaikutusta ja työ suunnitellaan uusista lähtökohdista käsin. Tämä näkyy työntekijöiden arjessa entistä tasapuolisempana ja saavutettavampana yhteisönä, vuorovaikutuksen laatuna etänä ja ”lähinä” sekä etä- ja lähityön muotojen tasa-arvoisuutena.
Symposium tarjosi tuoretta tutkimustietoa monipaikkaisen työn erityiskysymyksistä ja niiden vaikutuksista työntekijöille, työyhteisöille ja organisaatioille. Monipaikkaisen työn toimivuus on ajankohtainen kysymys ja sen rakentuminen monen tekijän summa, joten aihepiirin monipuolinen tutkimus jatkuu.
Laura Bordi 12.11.2024