Sanna Nuutinen nosti esityksessään Yhteiskehittämistä edistävät tekijät organisaatiossa – työn voimavara- vai vaatimustekijöitä? esiin, että ammatillisten oppilaitosten henkilöstön kokemuksissa yhteiskehittämistä edistävät tekijät näyttäytyvät pääosin työhyvinvointia tukevina voimavaroina, mutta niihin liittyy myös vaatimustekijöitä, jotka voivat kuormittaa työn arjessa. Henkilöstö kokee, että yhteiskehittämistä tukevat rakenteet, kuten vaikutusmahdollisuudet ja kuulluksi tuleminen, toimivat tärkeinä työn voimavaroina. Yhteiskehittäminen kuormittaa kuitenkin silloin, kun se ei integroidu arjen työhön ja resurssit koetaan riittämättömiksi.
Yksilöön liitetyt ominaisuudet, kuten joustavuus, kehittämishalukkuus ja kasvun asenne, nähdään usein yhteiskehittämistä tukevina, mutta odotukset ja vaatimukset ”oikeanlaisesta persoonasta” ja asenteesta voivat aiheuttaa merkittävää kuormitusta sekä jättää ”vääränlaiseksi” arvioituja yksilöitä kehittämistyöskentelyn ulkopuolelle.
Organisaatiokulttuuri vaikuttaa merkittävästi kokemuksiin: yhdessä tekemisen kulttuuri lisää työn merkityksellisyyttä, kun taas kehittämisen irrallisuus arjesta tai ”strateginen pakko” heikentävät sitä. Luottamuksellinen ilmapiiri ja psykologinen turvallisuus mahdollistavat avoimen dialogin, mutta luottamuspula ja vuorovaikutusjännitteet muodostavat selkeitä vaatimustekijöitä.
Kokonaisuutena yhteiskehittämistä edistävät tekijät näyttäytyvät enemmän voimavaroina kuin vaatimustekijöinä, mutta niiden vaikutus riippuu siitä, miten ne kytkeytyvät työn käytäntöihin ja keiden ääni pääsee kuuluviin.
Laura Bordi kuvasi esityksessään Henkilöstön näkökulmia sosiaaliseen vastuullisuuteen ammatillisen koulutuksen digitalisaatiossa, että digitalisaation nähdään tuovan ammatilliseen koulutukseen merkittäviä mahdollisuuksia, mutta myös sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyviä riskejä.
Digiosaaminen nähdään tärkeänä työelämävalmiutena, ja oppilaitoksilla on keskeinen rooli opiskelijoiden ja henkilöstön digivalmiuksien kehittämisessä. Samalla jatkuva osaamisen päivittäminen voi kuitenkin muodostua kuormittavaksi, ellei organisaatio tarjoa riittävää tukea ja resursseja.
Digitaaliset ratkaisut voivat lisätä saavutettavuutta joustavien oppimisratkaisujen kautta, mutta toisaalta ne voivat myös syventää eroja opiskelijoiden välillä, jos erilaisia lähtökohtia ja resursseja ei huomioida.
Vuorovaikutuksen ja osallisuuden näkökulmasta digitalisaatio mahdollistaa joustavia oppimismuotoja, mutta voi heikentää opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, lisätä yksinäisyyttä ja kaventaa vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutuksen kaventumisen koetaan myös aiheuttavan henkilöstön työhyvinvointia heikentävää tunnekuormitusta.
Tekoälyn kehitykseen liitetään riski ajattelun ulkoistamisesta, mikä korostaa informaatiolukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittämisen tärkeyttä. Nämä nähdään myös keskeisinä kansalaistaitoina. Lisäksi tieto- ja yksityisyyden suojan varmistaminen edellyttää oppilaitoksilta selkeitä toimintatapoja, ajantasaista osaamista sekä henkilöstön ja opiskelijoiden kouluttamista.
Sosiaalisesti vastuullinen digitalisaatio vaatiikin kokonaisvaltaista sosioteknistä lähestymistapaa ja yhteiskehittämistä, jotta teknologiset ratkaisut tukevat yhdenvertaisuutta, hyvinvointia ja oppimista.
Molemmat esitykset ovat osa Euroopan unionin osarahoittamaa YHES – Yhteiskehittämisellä uudistumista ja työhyvinvointia ammatillisessa koulutuksessa -hanketta. Tulokset perustuvat Pirkanmaan ammatillisissa oppilaitoksissa työskentelevien haastatteluihin.
Lisätietoa esityksistä ja hankkeen toiminnasta löydät hankkeen sivuilta: https://projects.tuni.fi/yhes/
