Esittelimme tutkimustuloksiamme WORK2019 -konferenssissa

Olimme elokuussa kansainvälisessä WORK2019 ”Real Work in the Virtual Work”-konferenssissa Helsingissä kolmen esityksen ja viiden hengen voimin.

Konferenssissa keskusteltiin paljon mm. alustataloudesta ja alustoilla tehtävästä yrittäjämäisestä työstä. Myös työn digitalisoituminen ja robotisaatio olivat vahvasti esillä. Meidänkin esityksemme linkittyivät näihin pääteemoihin:

Laura tarkasteli esityksessään, mitkä tekijät tukevat robotisaatiomuutokseen liittyvää yhteisöllistä oppimista. Enemmän aiheesta tutkimushankkeen kotisivulla.

Sanna taas kertoi mm. sitä, miten työhön liittyvät voimavara- ja vaatimustekijät liittyvät teknologian höydylliseksi kokemiseen finanssialalla. Lisätietoa tutkimushankkeesta.

Salla esitteli tekijöitä, jotka ovat systemaattisen katsauksen perusteella yhteydessä yrittäjien työhyvinvointiin. Lisätietoa Promo@Work -hankkeesta.

Sen lisäksi kuulimme monia muita  kiinnostavia esityksiä työelämän muutoksesta sekä tietenkin työhyvinvoinnista.

#work2019fi keräsi paljon twiittejä, joita tutkimalla saa selkoa siitä, mitä konfassa oikeastaan tapahtui.