HIP-laboratoriossa tutkitaan nyt isiä

TransParent-hankkeen uudessa tutkimuksessa selvitetään isyyteen liittyviä fysiologisia, psykologisia ja hormonaalisia muutoksia

Tiesitkö, että vuonna 2021 Suomessa biologiseksi isäksi tuli ensimmäistä kertaa lähes 18 800 miestä? Vanhemmaksi tulo on merkittävä kehitysvaihe aikuisen ihmisen elämässä. Emme kuitenkaan tiedä vielä paljoa siitä, mitä miehelle oikeastaan tapahtuu, kun hänestä tulee isä ensimmäistä kertaa.

Raskauteen ja synnytykseen liittyvät voimakkaat hormonivaihtelut saavat aikaan muutoksia äidin aivoissa, ja näiden muutosten on ajateltu valmistavan äitejä vanhemmuuteen. Mutta tapahtuuko vastaavia muutoksia miehillä? Entä miten mahdolliset fysiologiset muutokset näkyvät tulevien isien toiminnassa vanhempina?

On havaittu, että miesten testosteronitasot laskevat lapsen syntymän lähestyessä, minkä on ajateltu valmistavan tulevaa isää vanhemmuuteen ja perhe-elämään. Lisäksi testosteronin lasku saattaa vahvistaa miesten empatiaa lasta kohtaan. Empatia ja kyky lukea vauvan tunteita ovatkin tärkeitä vanhemman ominaisuuksia. Vanhemman, joskus haastavanakin, tehtävänä on lukea vauvan tarpeita ja tunnetiloja esimerkiksi kasvonilmeiden ja ääntelyn perusteella pystyäkseen vastaamaan niihin vauvan tarpeiden mukaan.

Isyyteen siirtymisen aikana tapahtuvat hormonimuutokset ovat todennäköisesti kuitenkin moniulotteisempia ja on vielä paljon, mitä emme tiedä isyyden kehittymisestä. Hormonien vaikutus käytökseen on usein monimutkainen ja esimerkiksi vanhemmuuteen vahvasti liitetty oksitosiini on tärkeää ottaa huomioon myös isyyden kehittymisessä.

Vaikka vauvan kanssa suorassa vuorovaikutuksessa isän on tarkoituksenmukaista olla empaattinen ja lempeä, kilpailuun ja aggressiivisuuteen liitetyllä testosteronilla voi olla myös tärkeä tehtävä vanhemmuudessa. Hoivan lisäksi tärkeä vanhemman ominaisuus on nimittäin myös lapsen suojelu ja puolustaminen. Onkin erityisen mielenkiintoista selvittää, miten sekä lapsen hoivaan että suojeluun liittyvät motivaatiot kehittyvät isäksi tulon myötä.

Vaikka äitejä pidetään usein lapsen ensisijaisena hoivaajana, miehillä on yhtäläinen valmius vanhemmuuteen. Vauvan hoito ja vauvan kanssa vuorovaikutuksessa olo saattavat myös muokata miesten aivoja. Miehillä vanhemmaksi kehittyminen käynnistyy raskauden ja synnytyksen sijaan erityisesti ympäristön ja vauvan kanssa vuorovaikutuksessa olemisen myötä. Tämän vuoksi isiä on tärkeä tutkia, sillä emme pysty yleistämään äideistä saatavaa tietoa suoraan isiin.

Uudessa TransParent-hankkeen tutkimuksessamme selvitämme, miten miehen matka isäksi tapahtuu fysiologisella tasolla ja kuinka vauvan kanssa vietetty aika vaikuttaa isyyden taitoihin. Käytämme tutkimuksessamme muun muassa vuorovaikutustehtäviä vauvan kanssa sekä tietokonetehtäviä, jotka mittaavat esimerkiksi kasvojen havainnointia. Mittaamme tehtävien yhteydessä osallistujien fysiologiaa, kuten hormonitasoja sekä aivosähkökäyrää EEG:n avulla.

Tutkimukseen rekrytoidaan ensimmäistä lastaan odottavia sekä pienen vauvan isiä vuoden 2022 aikana. Jos tutkimukseen osallistuminen kiinnostaa, voit ilmoittaa yhteystietosi tutkijoille TransParent-tutkimuksen nettisivuilla olevan ilmottautumislomakkeen avulla, minkä jälkeen otamme sinuun yhteyttä. Pääset seuraamaan tutkimuksen vaiheita myös HIP-laboratorion Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa. Sosiaalisen median kanavista löydät TransParent-tutkimuksen lisäksi muiden HIP-laboratorion tutkimusten uusimmat uutiset.

Sonja Veistola, väitöskirjatutkija

Julkaisu on osa TransParent-blogitekstien sarjaa.