Myönteinen tunnistaminen merkittävä vetovoimatekijä nuorisotyössä

Jani Hoviahon juuri valmistunut tutkimus paikantaa Walkers-toiminnassa pitkäjänteisesti sisäistetyn Myönteisen tunnistamisen näkökulman merkittäväksi vetovoimatekijäksi

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun johtamisen ja kehittämisen koulutuksen ohjelmasta yhteisöpedagogiksi valmistuneen Janne Hoviaron mukaan Myönteisen tunnistamisen periaatteita seuraava nuorisotyö toimii vahvana vetovoimatekijänä nuorille, jotka kaipaavat matalan kynnyksen tukea. Hänen juuri valmistunut opinnäytetyönsä ”Työntö- ja vetovoimatekijät Walkers-toiminnan laadullisen arvon määrittelijöinä” korostaa, että ”myönteisen tunnistamisen menetelmä luo nuorelle täysin erilaisen lähtökohdan olla mukana toiminnassa sekä mahdollisuuden luoda luottamuksellinen suhde turvalliseen aikuiseen kuin toiminta, jossa tätä menetelmää ei näin vahvasti ole otettu käyttöön.” (s.62). Walkers-toiminnassa näkökulmaa on hyödynnetty nuorten kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa, jossa ei vältellä vaikeita aiheita mutta ei suhtauduta niihin nuorta leimaavina ongelmina. Walkers on toiminut pitkään Myönteisen tunnistamisen tutkimuksen yhteistyökumppanina.