Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde, johtaminen ja ohjaus (HALKO) -tutkimushankkeen tulosten mukaan hyvinvointialueiden ja kuntien välisessä suhteessa on jännitteitä. Ongelmia ilmenee esimerkiksi yhteistyön avoimuudessa ja vastavuoroisuudessa, työnjaon selkeydessä sekä siinä, että hyvinvointialueiden ja kuntien välillä vallitsee keskenään ristiriitaisia intressejä.
Tutkijat korostavat, että kyse ei ole pelkästään yhteistyösuhteista ja niiden toimivuudesta. Osa jännitteistä liittyy valittuun reformimalliin, eli siihen, minkälainen järjestelmä uudistuksessa on luotu ja minkälaiset reunaehdot sitä määrittävät. Jännitteitä luovat erityisesti hyvinvointialueiden rajoitettu itsehallinto, valtiorahoitteisuus ja tiukka valtionohjaus. Lue lisää HALKO-hankkeen tuloksista: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-235-0
Kansalaisten hyvinvointi on hyvinvointialueiden ja kuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka vuoden 2023 alusta lähtien ovat vastanneet sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen tehtävien järjestämisestä. Tehtävistä, jotka aikaisemmin olivat kuntien vastuulla. Kunta ja hyvinvointialue ovat juridisesti tasavertaisia toimijoita ja niille on määritelty lainsäädännössä omat tehtävänsä, mutta yhteisille asukkaille toteuttavien palveluiden onnistunut toteuttaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä.
Alueen asukkaiden hyvinvointia tukee paitsi toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta myös niihin kytkeytyvät kuntien tarjoamat palvelut, kuten sivistyspalvelut, työllisyyden edistäminen sekä turvallisuus ja varautuminen. Työpajan keskusteluissa kaivattiinkin yhteistä ymmärrystä siitä, mistä kaikesta hyvinvointi syntyy ja mitkä kaikki erilaiset vaikutusketjut vaikuttavat sen muodostumiseen. Yksittäisten tekojen ja vaikutusten sijaan keskeistä on hahmottaa kokonaisuus ja kaikkien järjestelmän osien merkitys yhteisen tavoitteen saavuttamisessa.
Jotta tarjottavat hyvinvointipalvelut olisivat vaikuttavia, keskeinen kysymys on, miten tämä monialainen- ja toimijainen kokonaisuus operationalisoidaan? Työpajan keskustelussa pohdittiinkin, miten vastuut jakautuvat ja miten kokonaisvaikuttavuus huomioidaan? Kenelle kuuluu esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tai ennaltaehkäisevä työ? Entä miten varmistetaan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja ylisektoraaliset palvelut, esimerkiksi yksilön kokonaishyvinvoinnin kannalta keskeisen yksinäisyyden kokemuksen osalta?
Sote-palveluista keskusteltaessa keskiössä on myös kysymys niiden oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Miten varmistetaan palveluiden yhdenvertainen tarjonta ja laatu eri alueilla ja erilaisille asiakasryhmille? Vaikka sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on yhdenvertaiset palvelut, alueelliset erot ovat kuitenkin selvät esimerkiksi hoitoonpääsyn odotusaikojen suhteen. Hyvinvointipalvelujen yhteistuotannon kannalta pohdittava asia olisi myös se, mitä tarkoittaa lain edellyttämät riittävät palvelut, entä sote-palveluiden laatu? Jaettu ymmärrys näissä kysymyksissä puuttuu.
Alueen elinvoimaisuuden vaikutus hyvinvoinnille
Hyvinvointia rakennettaessa myös alueen elinvoimaisuuden huomioiminen on tärkeää. Elinvoimainen alue turvaa palvelujen tarjontaedellytyksiä ja mahdollistaa sujuvaa arkea sen asukkaille. Vetovoimaisella alueella palvelut toimivat ja se kykenee houkuttamaan alueelleen paitsi asukkaita, mutta myös ammattilaisia. Elinvoima syntyy alueen vahvuuksista ja erityispiirteistä.
Dialogisen työpajan yksi keskeinen teema olikin elinvoima ja se herätti paljon keskustelua. Hyvinvointialueiden tekemät päätökset palveluverkon sijoittumisesta voivat vaikuttaa kuntien toimintaedellytyksiin voimakkaasti. Esimerkiksi palvelutarjonnan karsimisen pelko saattaa johtaa osaoptimointiin, tilanteeseen, jossa yksittäinen toimija varmistaa oman hyödyn ottamatta huomioon koko järjestelmän kannalta parasta kokonaisratkaisua. Alueella saattaa olla myös kuntia, jotka joutuvat keksimään omistamilleen tyhjeneville kiinteistöille, merkittäville omaisuuserille, muuta käyttöä. Lisäksi esimerkiksi hankintabudjeteilla voi olla vaikutuksia alueen talouteen. Keskeisten yhdyspintojen tunnistaminen alueellisella ja paikallisella tasolla onkin tärkeää hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden turvaamiseksi.
Julkista keskustelua dominoi taloudelliset kysymykset ja hyvinvointialueiden ja kuntien tilanne on vaikea. Taloudelliset ongelmat ovat kuitenkin olleet olemassa jo ennen sote-uudistusta, kuntapohjaisen järjestelmän aikana. Uusi hallinnollinen taso ei yksinään ratkaise ongelmia, mikäli samaan aikaan sote-sektorin toimintatapoja ei muuteta ja kehitetä. Vastakkainasettelun sijaan hyvinvointialueiden ja kuntien tulisi yhdessä hahmottaa niiden perustehtävä, mitä varten ne ovat olemassa. Jotta kasvaviin palvelutarpeisiin kyettäisiin vastaamaan yhä niukkenevien resurssien vallitessa, vaikuttavia ratkaisuja on kyettävä kehittämään yhteistyöllä: varmistaa, että tarjottavat palvelut vastaavat tarpeeseen ja ovat aidosti vaikuttavia.
Vaikuttava hyvinvointityö edellyttää yhteistä tilannekuvaa
Työpajan moniammatillisessa dialogissa nousi esiin näkemys siitä, että alueen toimijoilla on odotuksia ja toiveita yhteistyölle, mutta resurssit, tuki ja kannusteet siihen puuttuvat. Keskeistä olisikin, että valtion hallinto ja myös hyvinvointialueiden sekä kuntien johtoryhmät loisivat edellytyksiä yhteistyölle. Vastuu yhteistyöstä ei voi olla yksittäisten professioiden tehtävä, vaan sille pitää olla yhteinen tahtotila. Jos käynnissä olevista nopeista supistamisista seuraa se, että toimijat vetäytyvät kuoreensa turvatakseen oman toimintansa, rajapinnoilla tapahtuvaa yhteistyötä ei tapahdu.
Koska hyvinvointialueet ovat vielä rakentumassa, tiedolla johtaminen, oikeaan tietoon perustuva päätöksenteko, on tässä vaiheessa vielä vaikeaa. Keskustelussa todettiinkin, että uuden järjestelmän alkutaival on sumuisa, mutta tilannekuva nykytilanteesta ja tulevaisuuden tarpeista pitäisi saada muodostumaan realistiseksi mahdollisimman pian. Vaarana on, että kokonaiskuvan puuttumisen takia nyt tehtävillä päätöksillä, tehdään hallaa tulevaa ajatellen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi talouden säästöistä johtuvat toimintojen alasajot, kuten järjestöjen kanssa toimivien yhteisten käytäntöjen lakkauttaminen, jotka esimerkiksi sosiaalitoimen palveluiden osalta saattavat olla hyvinkin keskeisessä roolissa. Lyhyen aikavälin tarkastelun sijaan päätöksenteossa keskeistä on kokonaisuuden hahmottaminen sekä pidemmän aikavälin vaikutusten huomiointi.
Muutosvaiheen ollessa vielä käynnissä keskustelussa pohdittiin, annetaanko uudelle järjestelmälle ja sen toimijoille mahdollisuutta onnistua? Julkisen keskustelun narratiivi on, että uusi järjestelmä on epäonnistunut ja sote-alan kriisi kestämätön. Systeemisistä pulmista huolimatta on myös toimivia osa-alueita, joilla rakenteet, rutiinit ja kehittämisyhteistyö on aktiivista ja toimivaa, ja vaikuttavia palveluita näin ollen on saatavilla. Tämä asia ei saisi jäädä huomiotta, sillä kansalaisten järjestelmään luottamisella on myös keskeinen vaikutus hyvinvoinnille.
Alueilla tehdään valtavasti työtä asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Valtiollinen ohjaus ei voi olla liian sitovaa, jotta alueet voivat toteuttaa niille kuuluvaa itsehallintoa. Hyvinvointialueiden ja kuntien tulisi yhdessä katsoa tulevaisuuteen ja pohtia, minkälaisin yhteisin vaikuttavin toimenpitein alueellinen hyvinvointi voitaisiin turvata.
Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde, johtaminen ja ohjaus (HALKO) -tutkimushankkeen dialogisen työpajan keskustelua raportoi ja reflektoi,
Ulriika Leponiemi
Verkostojohtaja, TRANSFORM-tutkimusalusta
Lisää tietoa tutkimushankkeesta: Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde, johtaminen ja ohjaus (HALKO) https://tietokayttoon.fi/-/hyvinvointialueiden-ja-kuntien-valinen-suhde-johtaminen-ja-ohjaus-halko-
Kommentit