TraumaRegisterDGU on Saksassa perustettu vaikeasti loukkaantuneiden potilaiden laaturekisteri. Tampereen Yliopistollinen Sairaala on osallistunut laaturekisteriin vuodesta 2015 alkaen. Kaikkiaan rekisterissä on tietoja 681 sairaalasta, joista 60 sijaitsee Saksan ulkopuolella Belgiassa, Suomessa, Luxemburgissa, Hollannissa, Itävallassa, Sveitsissä, Sloveniassa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa.
Rekisteri julkaisi hiljattain sairaalakohtaiset tulokset, jotka kuvastavat vaikeasti vammautuneiden potilaiden hoidonlaatua rekisteriin kuuluvissa sairaaloissa. Vaikeasti vammautunut potilas määritellään laskemalla New Injury Severity Score (NISS), johon otetaan huomioon potilaan kolme vakavinta vammaa. Mikäli potilas saa enemmän kuin 15 pistettä, luokitellaan potilas vakavasti vammautuneeksi. Esimerkiksi potilas, jolla todetaan veri-ilmarinta, sulkeinen päänvamma sekä maksavamma, saa luokituksessa 16 pistettä. Vuonna 2021 rekisteriin syötettiin 182 TAYS:ssa hoidetun vaikeasti vammautuneen potilaan tiedot, joka on 2 vähemmän kuin vuonna 2020. Vuonna 2019 potilaita kirjattiin TAYS:sta 156 kappaletta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että TAYS:ssa vaikeasti vammautuneiden potilaiden hoito on ollut huippuluokkaa vuonna 2021. RISC II eli Revised Injury Severity Classification on vaikeasti vammautuneiden potilaiden kuoleman riskiä ennustava työkalu. Se on kehitetty TraumaRegisterDGU:n tietojen perusteella ja sitä kehitetään säännöllisesti. Koko rekisterin aineistossa 28580 potilaan todellinen kuolleisuus vuonna 2021 oli 0.5% alle RISC II-menetelmällä arvioidun oletetun kuolleisuuden. TAYS:n potilaiden kuolleisuus oli 4.1%-yksikköä pienempi, mitä ennusteellinen kuolleisuus, joten TAYS:n tulokset ovat siis huippuluokkaa verrattuna muihin sairaaloihin.
Pidemmän aikavälin vakioitu kuolleisuus TAYS:n potilailla vuosien 2015-2021 välillä oli 0.59, kun verrokkisairaaloissa se on ollut lähes kaksinkertainen 0.93.
Sairaalaan tuloaika TAYS:n potilailla oli pidempi kuin muissa sairaaloissa keskimäärin (95min vs. 65min). Tämä johtunee kuitenkin maakuntamme pidemmistä välimatkoista verrattuna tiheämmin asutettuun Keski-Eurooppaan. Potilaiden saama ensihoito Pirkanmaalla on myös todennäköisesti laadukkaampaa kuin muissa sairaaloissa. Tätä kuvastaa, se että TAYS:n potilaista 76% oli saanut ennen sairaalaan tuloa traneksaamihappoa eli verenvuotoa ehkäisevää lääkettä, jonka on osoitettu laajoissa kansainvälisissä vertailututkimuksissa parantavan vammapotilaan ennustetta. Verrokkisairaaloissa lääkettä oli saanut vain 42% potilaista.
Vaikeasti vammautuneen potilaan hoito on moniammatillista yhteistyötä alkaen ensihoidon ammattilaisista, jatkuen osaavaan päivystyspoliklinikkahenkilöstöön ja päättyen leikkaussalin sekä teho-osaston ja vuodeosaston hoitohenkilökuntaan. Jokaisella hoitoketjun osa-alueella on keskeinen rooli siinä, että vaikeasti vammautuneet potilaat saavat huipputason hoitoa, joka tavoite on edistää potilaan toipumista potentiaalisesti hengenvaarallisista vammoista. TAYS:ssa vaikeasti vammautuneiden potilaiden hoito on tutkitusti tehokasta sekä vaikuttavaa ja jatkossa hoitoketjua pyritään edelleen kehittämään laaturekisteristä saatujen tietojen perusteella.
» TraumaDGU Annual Report 2022 (ei sisällä sairaalakohtaisia tuloksia)
Lisätietoja: Piia Suomalainen puh 03 31167773