Katariina Parhi HEXin Suomen Akatemian tutkijatohtoriksi

Suomen Akatemia on myöntänyt kolmen vuoden rahoituksen Katariina Parhin (Oulun yliopisto) tutkimukselle Paremmiksi ihmisiksi:Työlaitosten historia Suomessa 1920-luvulta 1980-luvulle. Katariina aloittaa HEXin tutkijatohtorina syksyllä 2021.

Projektissa tutkitaan suomalaisten työlaitosten historiaa 1920-luvulta 1980-luvulle Tampereen yliopistossa. Projektissa selvitetään, miksi työlaitoksia oli, keille ne olivat tarkoitettuja, ja millaista niissä oli. Työlaitosten historiaa tutkimalla saadaan lisätietoa sosiaali- ja terveyssektorista, turvallisuustoimista sekä niiden merkityksestä suomalaisyhteiskunnan kehitykselle. Tutkimus perustuu arkistoaineistoihin ja julkaistuihin lähteisiin. Työlaitosten historiaa tarkastelemalla on mahdollista nähdä käännekohtia ja jatkuvuuksia tavoissa, joilla muuttuvassa yhteiskunnassa miellettiin työ, kansalaisuus, turvallisuus, oikeus ja syrjäytyminen.