Ammatillinen kosketus työtaitona

Toisen ihmisen kosketus herättää voimakkaita tunteita niin hyvässä kuin pahassakin. Me too -kampanja paljasti seksuaalisen häirinnän yleisyyden. Varsinkin naisiin kohdistuva häirintä ja väkivalta ovat maailmanlaajuisia ihmisoikeusongelmia. Vastaavasti kunnioittava, läsnäoloa ja hyväksyntää viestivä kosketus voi palauttaa toivon ja luottamuksen kriisin keskellä. Kosketuksella voi rauhoittaa, lohduttaa, suostutella, rohkaista ja piristää.

Kirjapajan julkaisema Ammatillinen kosketus — Kuinka tunnetyötä tehdään (2019) on ensimmäinen perusteellinen teos kosketuksen etiikasta ja kosketustaidoista työssä.

Kirjan yksi kirjoittajista, yliopistotutkija Jaana Parviainen, sanoo ’Kosketus on monien ammattien piiloista tietotaitoa ja osaamista. Vasta kun ammattilaisen kanssa alkaa keskustella paljastuu, miten monimuotoisesti kosketusta käytetään tunnetyön ja vuorovaikutuksen osana.’ Piiloisella tiedolla tarkoitetaan tietotaitoa, jota ei välttämä tunnisteta osaamiseksi, vaikka sen merkitys voi olla keskeinen työsuorituksen kannalta.

Ammatillinen kosketus -kirja pohjautuu kirjoittajien tekemiin tutkimushaastatteluihin terveys- ja koulutusalan ammattilaisille erityisesti sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Koskettamisen taitoa tarvitaan paitsi hoitotyössä myös esimerkiksi opettajan ja poliisin tehtävissä sekä monissa muissa ammateissa.

Parviainen toteaa: ’Eettisesti toimiva ammattilainen yleensä tunnistaa sekä asiakkaan että oman kosketuksensa motiivit. Kosketus on kuitenkin aina tilannesidonnaista. Joissain tapauksissa ”ohipuhumiset” ja vaärintulkinnat ovat mahdollisia, koska koskettamisen tavat ovat kulttuurisidonnaisia ja yksilöllisiä.’ Tästä syystä ammatillisen kosketuksen koulutusta kaivataan lisää. Toistaiseksi esimerkiksi terveysalan ammattilaisten koulutus ei sisällä systemaattista johdatusta kosketuksen käyttöön työssä. Ammatillista kosketusta kartoittava oppikirja on vastaus tähän tarpeeseen.