Tiina Tuovila: Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sateenkaariperheiden nuorten hyvinvoinnin tukena

Erilaiset perherakenteet ovat Suomessa ja maailmalla nykyaikaa. Yksi perhemuodoista on sateenkaariperhe. Sateenkaariperheellä tarkoitetaan lapsiperhettä, jossa vähintään yksi vanhempi kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Sateenkaariperheissä elää Suomessa arviolta tuhansia lapsia ja nuoria ja määrän arvioidaan olevan kasvussa.

Sateenkaariperheisiin kohdistuva tutkimus on kansallisesti ja kansainvälisesti painottunut sateenkaariperheiden pieniin lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Sateenkaariperheissä elävien nuorten hyvinvointiin kohdistuvaa tutkimusta on vielä vähän. Suomessa Aarnion, Kallisen, Kylmän, Solantauksen ja Rotkirchin tutkimuksessa oli mukana 7–18-vuotiaita sateenkaariperheiden lapsia ja nuoria. Aarnion, Kylmän, Solantauksen ja Rotkirchin tutkimuksessa tarkasteltiin puolestaan sateenkaariperheiden vanhempien näkemyksiä heidän 7–18-vuotiaiden lastensa hyvinvoinnista. Tulosten mukaan sateenkaariperheiden nuoret elävät pääosin tavanomaista ja ikätovereille tyypillistä arkea. He voivat psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. Heidän perhesuhteensa ovat usein lämpimät ja läheiset.

Sateenkaariperheiden nuorilla on kuitenkin useiden tutkimusten mukaan valtaväestöä enemmän erilaisuuden painetta ympäristön ennakkoluuloista johtuen. Moni sateenkaariperheen nuori tulee kohdelluksi koulussa hyvin, mutta osa kohtaa toisten ennakkoluuloja. Koulussa saadulla tuella, kuten vertaistuella, on todettu olevan myönteinen vaikutus sateenkaariperheen nuoren hyvinvointiin. Tuki voi olla myös koulun yleistä syrjinnän vastaista ja hyväksyvää ilmapiiriä tukevaa toimintaa. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon mahdollisuuksista tukea sateenkaariperheiden nuorten hyvinvointia tiedetään kuitenkin vielä vähän. Tiina Tuovilan väitöskirjahanke tarjoaa uutta tiedollista pohjaa sateenkaariperheiden nuorten hyvinvoinnin tukemisesta koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

 

Tiina Tuovila työskentelee PERLA:ssa koordinaattorina ja tekee väitöskirjatutkimusta Tampereen yliopistossa terveystieteiden tohtoriohjelmassa.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *