Sivistys taitekohdassa

NEGATE-hankkeen tutkijoilta on pyydetty puheenvuoro Helsingin Musiikkitalossa pidettävään Järjestöjen sivistyspäivään torstaina 12.5.2022.

Jo kahdensadan vuoden ajan suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat jakaneet tietoa, innostaneet ihmisiä oppimaan ja vaikuttamaan, tarjonneet yhteisöllisyyttä ja puolustaneet kestäviä ja inhimillisiä arvoja. Viime vuosikymmenten aikana niiden rooli on muuttunut valistajasta vertaisuuden vaalijaksi, yhdessä oppimisen toteuttajiksi ja elinikäisen sivistymisen yhteisöiksi. Tilaisuudessa luodataan järjestöjen tulevaisuutta kysymällä, millainen sivistysrooli järjestöillä voisi olla tulevaisuudessa. Mihin järjestöjen tulisi varautua suunnitellessaan koulutusta?

NEGATE-hankkeen vetäjän Jaana Parviaisen puheenvuorossa ”Sivistys taitekohdassa eli mitä aikuiskasvatuksen pitäisi oppia tietämättömyydestä” pohditaan, miten järjestöjen tulisi suhtautua tahallisesti tuotettuun tietämättömyyteen ja disinformaatioon suunnitellessaan toimintaansa. Lisäksi hän tarkastelee alustuksessaan, millaisia myönteisiä piirteitä tietämättömyyteen liittyy ja miten järjestöt voisivat oppia hyödyntämään sitä koulutuksessaan.

Tapahtuma on maksuton ja osallistuminen on mahdollista sekä paikan päällä että etänä. Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 4.5.2022.