Lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutus – kokemukselliset oppimismenetelmät ja koulutuksen vaikuttavuus

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutusta. Vaikka lääketieteen vuorovaikutuskoulutusta on tutkittu ja kehitetty laajemmin 1980-luvulta lähtien, ei puheviestintätieteen ja alakohtaisen viestintäpedagogiikan teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta lääketieteen opiskelijoille suunnattua vuorovaikutuskoulutusta ole aiemmin juuri tutkittu. Aiemmat lääketieteen vuorovaikutuskoulutuksesta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että kokemukselliset oppimismenetelmät ovat vuorovaikutusosaamisen oppimisessa tehokkaampia kuin luennot. Erilaisista kokemuksellisista oppimismenetelmistä on kuitenkin vain vähän vertailututkimusta eikä aiemmissa tutkimuksissa ole kiinnitetty laajasti huomiota menetelmien erityispiirteisiin, yhtäläisyyksiin ja eroihin tai lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiin kokemuksellisista oppimismenetelmistä.

Tutkimuksessa toteutettiin lääketieteen toisen vuosikurssin opiskelijoille suunnattu puheviestinnän opetuskokeilu. Vuonna 2006 luotiin vertaileva tutkimusasetelma, jossa opiskelijat (N = 132) jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään, joissa oppimismenetelminä käytettiin työpajateatteria (n = 43), simuloituja potilaita (n = 44) ja roolipeliä (n = 45). Tutkimuksessa kuvataan ja verrataan lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiä työpajateatterin, simuloitujen potilaiden ja roolipelin erityispiirteistä sekä menetelmien soveltuvuudesta vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Puheviestinnän opetuskokeilun vaikuttavuutta arvioidaan itsearvioitujen oppimistulosten ja asenteiden muuttumisen näkökulmista sekä vertaamalla oppimistuloksia opetuskokeilulle asetettuihin tavoitteisiin.

Tutkimus on monimetodinen tapaustutkimus, joka koostuu neljästä osatutkimuksesta. Tutkimusmenetelminä olivat kyselylomake, täsmäryhmähaastattelut ja vuorovaikutustaitojen oppimisen asennemittari.

Tutkija: Jonna Koponen (puheviestintä)

jonnapauliina.koponen@uef.fi

REFEROIDUT KANSAINVÄLISET JULKAISUT

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2012. Comparing three experiential learning methods and their effect on medical students’ attitudes to learning communication skills. Medical Teacher 34, e198–e207.

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2011. A comparison of medical students’ perceptions of three experiential methods. Health Education, Vol. 111 (4), 296–318.

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2010. Teaching Interpersonal Communication Competence to Medical Students through Theatre in Education. Communication Teacher, Vol. 24 (4), 211–214.

Mönkkönen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2007. Medical students’ perceptions of simulated patient interviews with amateur actors. DRAMA – Nordisk dramapedagogisk tidsskrift, 4, 20-25.

REFEROIDUT KOTIMAISET JULKAISUT

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2011. ”On tärkeää kuunnella potilasta tarkkaan ja myös osoittaa se” – lääketieteen opiskelijoiden itsearvioidut oppimistulokset kolmessa ryhmässä. Prologi. Puheviestinnän vuosikirja 2011, 7–24.

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus. P. 2010. Lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiä työpajateatterista. Puhe ja Kieli 30 (1), 21–40.

Mönkkönen, J. & Finstad, M. 2007. Lääkärin ja poliitikon viestintäosaamisen jäljillä. Teoksessa Isotalus, P., Gerlander, M., Jäkälä, M. & T. Kokko (toim.) Prologi. Puheviestinnän vuosikirja 2007, 33-66.

MUUT KANSAINVÄLISET JULKAISUT
Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2010. Finnish medical students’ perceptions of Theatre in Education method in learning interpersonal communication competence. [Letter to the Editor] Medical Teacher, Vol. 32 (4), 346–349.

MUUT KOTIMAISET JULKAISUT
Koponen, J. 2009. Vuorovaikutusosaamisen opettaminen lääketieteen opiskelijoille. Teoksessa Almonkari, M. & Isotalus, P. (toim.) Akateeminen puheviestintä. Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? Helsinki: Finn Lectura, 54–78.

Mönkkönen, Jonna (2007) Katsaus potilaan ja hoitajan vuorovaikutukseen (arvio Leena Mikkolan väitöskirjasta) Tiedotustutkimus 4/2007.

KONFERENSSIESITELMÄT
Koponen, J. 2011. Lääketieteen opiskelijat vuorovaikutusosaamista oppimassa. Valtakunnallisen viestintätieteen tutkijakoulu CORE:n päätösseminaari, Tampere 24.-25.11.2011.

Koponen, J. 2011. Työelämän vaativat vuorovaikutustaidot. Valtakunnallinen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen seminaari Kuopio 22.11.2011.

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. 2011. Experiential learning methods have a positive effect on medical students’ attitudes to learning communication skills. AMEE konferenssi Itävalta, Wien 27.–31.8.2011.

Koponen, J., Pyörälä, E., Isotalus, P. 2010. A comparison of three experiential methods in learning interpersonal communication competence in medicine. International conference on communication in healthcare, 5.-8.9.2010 Verona, Italia.

Koponen, J., Pyörälä, E., Isotalus, P. 2010. Lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiä kolmen oppimismenetelmän ominaispiirteistä sekä niiden soveltuvuudesta vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Viestinnän tutkimuksen päivät 12.-13.2.2010 Tampereen yliopisto.

Koponen, J., Pyörälä, E., Isotalus, P. 2009. A comparison of simulated patient interviews with amateur actors and role-playing with peers in learning interpersonal communication competence in medicine. The 1st Autumn Conference of Interpersonal Communication and Social Interaction Section of ECREA. 21st – 23rd of October 2009 Tampere, Finland.

Koponen, J., Pyörälä, E., Isotalus, P. 2009. Finnish medical students’ perceptions of Theatre In Education (TIE). International Conference on Communication in Healthcare (ICCH), 4.-7.10.2009, Miami Beach, Florida, USA.

Koponen, Jonna. 2009. Finnish medical students’ perceptions of Theatre in Education. Drama Boreale, Vaasa 5.8.2009.

Koponen, Jonna, Isotalus, Pekka & Pyörälä, Eeva. 2008. Medical students’ perceptions of Theatre in Education. ECREA, the 2nd European Communication Conference, Barcelona, Espanja 25.-28.11.2008.

Mönkkönen, Jonna. 2008. Lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiä potilashaastatteluharjoituksista harrastajanäyttelijöiden kanssa. Prologos, puheviestinnän teemapäivä 14.3.2008 Helsinki.

Mönkkönen, Jonna & Isotalus, Pekka 2007. Communication skills training: Medical students´ views of role play with amateur actors. COMET – COMMUNICATION, MEDICINE & ETHICS. Presentation in the University of Lugano, Sveitsi 28.-30.7.2007.

Finstad, Minna & Mönkkönen, Jonna. 2007. Lääkärin ja poliitikon viestintäosaamisen jäljillä. Viestinnän tutkimuksen päivät 30.11.-1.12.2007, Vaasa.