Terveyden ja hyvinvoinnin yhteisötelevisio (THYTV)

THYTV-projekti tutkii syksyllä 2001 käynnistyvää uutta digitaalista Wellnet-televisiokanavaa, jonka sisällöntuottajina toimivat mm. terveysalan järjestöt. Päätavoitteena on tutkia, luovatko kolmannen sektorin ja digitaalisen television avaamat interaktion mahdollisuudet uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Tutkimuksen tavoitteet: 1. Yhteisötelevision sisältöformaattien ja tuotantoprosessien tutkimus ja mallintaminen. 2. Yhteisötelevision teknologisten edellytysten selvittäminen eri toimijoiden, kuten kolmannen sektorin, teknologiatoimittajien ja televisioyhtiöiden kannalta. 3. Uuden teknologian avaaman vuorovaikutteisuuden käytännön mahdollisuuksien tutkiminen. 4. Ohjelmien valtakunnallisen, alueellisten ja paikallisten komponenttien (mm. palvelutiedotuksen) yhdistämisen edellytysten selvittäminen.
Hankkeen toimenpiteet ja tutkimuslinjat: 1. Kolmas sektori sisällöntuottajana. 2. Digi-tv:n teknologiat ja sisällöt. 3. Uudet teknologiatarpeet ja yhteistyörakenteet. 4. Yhteisöllinen televisio mahdollisuutena.
Tutkimusprojekti kuuluu Tekesin iWell eli Hyvinvointi ja terveys -teknologiaohjelmaan.
Kesto: 1.9.2000 – 30.4.2003
Vastuuhenkilöt yksikössä: Heikki Heikkilä, ja Seppo Kangaspunta,
Tutkijat: Seppo Kangaspunta ja Marjo Huusko
Raportit: Mahdollisuuksien avaruus (väliraportti I),
Yksisuuntaista odottelua (väliraportti II), Revoluutiosta evoluutio
(väliraportti III), Terveyskanava ei auennut (loppuraportti)
Kaikki raportit ovat pdf-muodossa
Yhteistyökumppanit: TEKES, Sonera, Sofia Digital, Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus (INSOC), Terveyden edistämisen keskus (TEK), Suomen sydänliitto, Suomen syöpäyhdistys, A-klinikkasäätiö, Suomen apteekkariliitto, Suomen mielenterveysseura ja Suomen Punainen Risti (SPR), Kuurojen Liitto, Suomen Reumaliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto