Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat

Tutkimuksen pohjalta syntynyt kirja Lukemisen tavat – Lukeminen sosiaalisen median aikakaudella on ostettavissa verkkokirjakauppa Granumista painettuna kirjana sekä saatavissa sähköisenä versiona TamPubista. Tutkimusprojektin erillinen raportti löytyy myös TamPubista.

Hankkeessa tutkittiin lukemisen muotojen, tekstien vastaanottamisen ja lukijoiden oman
tuotannon muuttumista uudeksi lukemiseksi. Kyse on siirtymästä yksilöllisestä lukemisesta
yhteisölliseen lukemisen ja kirjoittamisen kulttuuriin.

Siirtymää lähestyttiin sosiaalisen median ja osallistumistalouden käsitteiden avulla.
Lukeminen on ymmärretty hankkeessa sosiaaliseksi toiminnaksi. Teknologisen kehityksen
ennustelun sijaan keskityttiin jo nyt tunnistettaviin uusiin lukemisyhteisöihin, jotka
muotoutuvat ja määrittyvät suhteessa sosiaaliseen mediaan, e-lehtiin, e-kirjoihin ja
digitaalisiin kirjastoihin.

Hankkeessa luotiin uutta lukemista kartoittava tutkimusaineisto ns. Google-sukupolven eli vuoden 1980 jälkeen syntyneiden nuorten aikuisten lukemistottumuksista, mediamuotojen käyttötavoista ja niihin liittyvistä yhteisöllisyyden muodoista. Tutkimusaineistot ovat kyselyitä, mediapäiväkirjoja, temaattisia syvähaastatteluja ja fokusryhmähaastatteluja. Tutkittavat ovat opiskelijoita ja harrastajayhteisöjä Tampereen seudulta.

Tutkittavana oli:
• Mitä ja miten nuoret aikuiset lukevat uudessa vertaiskulttuurissa?
• Miten he lukevat (silmäily vs. keskittyminen, vastaanottaminen vs. tuottaminen)?
• Missä suhteessa silmäily ja keskittynyt lukeminen sekä vastaanottaminen ja uuden
tuottaminen ovat toisiinsa?
• Mihin kaikkeen – esimerkiksi identiteettityöhön, ammatillisuuteen, mielihyvään –
lukeminen liittyy?
• Millaisiin tutkittavien tarpeisiin monimuotoinen lukeminen ja oma uustuotanto vastaavat?
• Millaisia teitä tutkittavat päätyvät valitsemaan tekstejä, joita he lukevat keskittyneesti?
• Missä suhteessa osatuottajuus on muuhun tekstuaaliseen aktiivisuuteen?

Aineiston perusteella hankkeessa tuotettiin lukemisen tapoja ennustavia typologioita ja kategorioita

Projektista lisätietoja myös Uulu-blogissa.

Vastuuhenkilö:
Professori Mikko Lehtonen

Tutkijat:
Tutkijatohtori, dosentti, YTT Juha Herkman
Tutkija, FM Eliisa Vainikka

Yhteistyötaho:
Helsingin Sanomain Säätiö

Projektikausi: 2010 – 2012