ISWAF – Kansainvälinen kysely työn ja perheen yhteensovittamisesta

Tutkimus työn ja perheen yhteensovittamisesta ja työelämän joustoista

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus on osa kansainvälistä tutkijaverkostoa, International Study on Work and Family (ISWAF). Tutkimusverkosto on kiinnostunut työn ja perheen yhteensovittamisesta ja työelämän joustoista eri puolilla maailmaa. Hanke on ainutlaatuinen maailmassa kattaessaan eri maanosia ja eri maita. ISWAF- verkostoa koordinoivat professori Tammy Allen (Floridan yliopisto, USA), Barbara Beham (Berliini, Saksa) ja Ariane Olier Malaterre (Montreal, Kanada). Vahvistaakseen tietopohjaa työn ja perheen yhteensovittamisen käytännöistä ja erilaisista kulttuurisista oletuksista, verkosto toteuttaa kyselytutkimuksen.  Suomen lisäksi kyselyaineisto kerätään yli 30 maassa eri puolilla maailmaa, mukaan lukien mm. Saksa, Alankomaat, Yhdysvallat, Intia, Indonesia, Japani.

Työelämän tutkimuskeskus toteuttaa aineistonkeruun Suomessa loka-marraskuun 2018 aikana. Kysely toteutetaan sähköisesti. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat:  Millaisia ovat työn ja perheen yhteensovittamisen onnistuu  pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla? Tukeeko eri maiden ja erilaisten organisaatioiden kulttuuri työn ja perheen yhteensovittamista? Millaisia käytäntöjä eri maissa on?

Lisätietoja: Mia Tammelin

sähköposti:  mia.tammelin(at)uta.fi, puhelin: 050 437 7504

Hankkeen tutkijat:

Mia Tammelin

Katri Otonkorpi-Lehtoranta