Cometista historia- ja muistelmateos

Tutkimuskeskus Comet täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja on sen innoittamana julkaissut historia- ja muistelmateoksen Tarinoita Cometista.

Teos on enimmäkseen tehty talkootyönä ja joukkovoimin, niin kuin Cometissa usein on hankehakemuksia tehty ja projekteja saatettu loppuun. Julkaisulla on kaikkiaan 19 kirjoittajaa, ja kukin kertoo Cometista omasta näkökulmastaan. Tarinat kattavat Cometin koko tähänastisen toimintakauden ja ulottuvat hieman sitä aikaisempiinkin vaiheisiin. Julkaisun lopussa on lähes kattava luettelo Cometissa tähän mennessä tehdyistä reilusti yli 200 hankkeesta.

Comet perustettiin vuonna 1996 muutaman tutkijan voimin hankkimaan ulkoista rahoitusta journalismiin kytkeytyvää tutkimusta ja journalismikritiikkiä varten. Tarkoitus oli olla omavarainen, omapäinen ja omatoiminen tutkimusyksikkö, joka ei rasittaisi tiedotusopin laitoksen budjettia.

Yksikön nimi oli aluksi Journalismin tutkimuksen ja kehitystyön yksikkö. Sittemmin nimi lyheni Journalismin tutkimusyksiköksi, ja viime vuodet se on toiminut nimellä Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus Comet. Nykyisin Comet on osa viestintätieteiden yksikköä sekä informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntaa, ja sen toiminnassa on mukana noin 50 henkilöä.

Tarinoita Cometista -julkaisun pysyvä verkko-osoite on http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1985-4

Koska muistelmateos perustuu muistoihin, on ilmeistä, että moni lukijoista voi muistaa asiat hieman toisin. Tekijät toivovatkin, että julkaisu saisi lukijoiltaan paljon kommentteja, täydennyksiä ja uusia tarinoita. Niitä voi jättää tämän kommenttilomakkeen kautta: tinyurl.com/comethistoriikki