English version of the article here.
Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus järjesti yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön sekä muiden työllisyyspolitiikan tutkimuksen ja arvioinnin toimijoiden kanssa kaksi työpajaa työllisyyspolitiikan muuttuvasta kentästä. Helsingin työpaja 26.5. kokosi noin 50 ja Tampereen työpaja 27.5. noin 30 osanottajaa, tutkijoiden lisäksi myös valtion työhallinnon ja kuntien työllisyyspalveluiden edustajia.
Suomen työllisyyspolitiikan ajankohtaiset uudistukset herättivät ajatuksen monialaisesta sidosryhmätyöpajasta, jossa asiantuntijat voisivat yhdessä keskustella näistä kehityskuluista. Tanska on pitkään toiminut keskeisenä vertailukohtana Suomen työllisyyspolitiikalle, ja oli hienoa saada alan asiantuntijat professori Flemming Larsen ja apulaisprofessori Niklas Andersen Aalborgin yliopistosta vieraiksi jakamaan näkemyksiään Tanskan työllisyyspolitiikan historiasta ja nykytilasta.
Työpajoissa kuultiin myös puheenvuoroja Työ- ja elinkeinoministeriön, KEHA-keskuksen, Työn ja talouden tutkimus LABORE:n sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkijoilta.
Työpajojen päätavoitteena oli koota yhteen eri sektoreiden toimijoita ja edistää keskustelua työllisyyspolitiikasta, sen viimeaikaisista muutoksista, nykyisistä haasteista sekä työmarkkinoiden ja niihin liittyvien politiikkojen tulevaisuuden suunnista. Suomen ja Tanskan mallien kehityksen, haasteiden ja tulevaisuuden näkymien lisäksi työpajoissa käsiteltiin palveluiden vaikuttavuuden arviointia sekä kokemuksia ja oppeja hankkeista ja tutkimuksesta, jotka tähtäävät erityisesti heikosti työmarkkinoille kiinnittyneiden henkilöiden monialaisten palveluiden kehittämiseen.
Työllisyyspolitiikan ja arvioinnin tulevaisuus?
Helsingin työpajassa analysoitiin työllisyyspolitiikan kehitystä viime vuosikymmeninä sekä sen tulevaisuuden näkymiä Tanskassa ja Suomessa. Työpajan yhtenä keskeisenä näkökulmana oli vaikutusarvioinnin rooli työllisyyspolitiikkaa koskevassa poliittisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä.
Seminaari alkoi Tanskan ja Suomen työmarkkinamallien vertailulla. Työ- ja elinkeinoministeriön Heikki Räisänen esitteli tuoreen raportin tuloksia Tanskan kuuluisan joustoturva-mallin (engl. flexicurity) vertailusta Suomen nykyiseen malliin. Hän avasi joustoturvan käsitettä ja pohti, voisiko se toimia strategisena viitekehyksenä suomalaiselle työllisyyspolitiikalle: miten Suomi voisi siirtyä joustoturvaan perustuvaan työmarkkinamalliin? Hänen mukaansa tällainen siirtymä edellyttäisi aktiivisen työvoimapolitiikan merkittävää vahvistamista, työttömyysturvan kehittämistä sekä keskeneräisten työmarkkinasääntelyn uudistusten toteuttamista. Näistä toimista huolimatta Suomi ei hänen mukaansa saavuttaisi Tanskan tasoa joustoturvan toteuttamisessa.
Aalborgin yliopiston professori Flemming Larsen esitteli Tanskan aktiivisen työvoimapolitiikan ja työllisyyspalvelujen historiallista kehitystä. Larsenin mukaan Tanskan aktiivisessa työvoimapolitiikassa on korostettu velvoitteita ja kannustimia, mikä on johtanut järjestelmään, joka on paikallisesti toteutettu mutta keskitetysti vahvasti ohjattu. Samalla järjestelmä on muuttunut byrokraattiseksi laajamittaisten sääntöjen vuoksi, mikä on puolestaan herättänyt kritiikkiä järjestelmää kohtaan. Viimeaikaiset kehityssuunnat kuitenkin tavoittelevat siirtymää kohti joustavampaa ja paikallista autonomiaa lisäävää lähestymistapaa – sekä kustannussäästöjä.
Apulaisprofessori Niklas Andersen avasi keskustelua työllisyyspolitiikan ja -toimien arvioinnista analysoimalla Tanskan vahvasti institutionalisoitunutta arviointijärjestelmää. Hän nosti esiin kysymyksen arviointien tarkoituksesta ja kohderyhmästä: usein arvioinnin käyttötarkoitus on suunnattu ensisijaisesti hallinnolle korostaen voimakkaasti kontrollin toteuttamista ja ohjattavuutta pikemmin kuin palveluntuottajien oppimista. Andersen esitti myös esimerkkejä siitä, miten arvioinnit ovat ohjanneet politiikkaa, kuten painotusta henkilökohtaiseen ohjaukseen, yritysyhteistyöhön ja “work-first”-politiikkaan.
KEHA-keskuksen arviointi ja tiedolla johtaminen -yksikön päällikkö Santtu Sundvall esitteli Suomen kehittyvää tietoon perustuvan johtamisen järjestelmää vuoden 2025 työllisyyspalvelu-uudistuksen jälkeen. KEHA-keskus vastaa työllisyyspalveluiden vaikuttavuuden arvioinnista ja seurannasta. Sundvall esitteli arvioinnin ja arviointijärjestelmän keskeiset painopisteet sekä tarkasteli TE-palvelu-uudistuksen jälkeisiä keskeisiä havaintoja. Hän tarkasteli eroavaisuuksia Tanskaan, ja esitti, että tavoitteena on rakentaa Tanskan kaltaista arviointien infrastruktuuria, johon nykyiset resurssit eivät kuitenkaan riitä. Hän myös totesi, että ohjausvallan ja vastuun jaosta keskushallinnon ja kuntavetoisten työllisyysalueiden välillä yhä kiistellään.
LABORE:n Hannu Karhunen tarkasteli kriittisesti työvoimapalveluiden ja uudistusten vaikuttavuusarviointia Suomessa ja osoitti puutteita datassa ja infrastruktuurissa, jotka heikentävät pätevän arvioinnin mahdollisuuksia. Karhunen esitti, että Suomessa ei ole esimerkiksi kansallista satunnaistettuihin kokeisiin (RCT) perustuvaa infrastruktuuria eikä selkeää vastuunkantajaa arvioinnin kentällä. Karhunen korosti esityksessään erityisesti sekä infrastruktuurin että selkeämmän arviointikehyksen tarvetta.
Simo Aho Työelämän tutkimuskeskuksesta käsitteli tutkimustiedon käyttöä työllisyyspalveluiden uudistuksissa. Hän totesi, että vaikka näyttöä työllisyysvaikutuksista vaaditaan, se usein puuttuu tai on kiistanalaista, ja toisinaan poliittiset visiot ovat olleet vahvempia argumentteja kuin evidenssi. Hän argumentoi, että vaikuttavuus riippuu palvelujen kohdentamisesta ja tarvitaan välineitä sen parantamiseen. Aho korosti myös, että tämä vaatii aikaa, rahoitusta ja pitkäjänteistä sitoutumista osaamisen ja kumuloituvan tiedon kasvattamiseen.
Asiakaslähtöisen monialaisen palvelun kehittämisen kysymykset
Tampereen työpaja keskittyi enemmän työllisyyspolitiikan mikrotasoon. Keskustelu painottui integroituihin palveluihin, monialaiseen yhteistyöhön ja asiakaslähtöisyyteen etäällä avoimilta työmarkkinoilta olevien työttömien palveluissa.
Flemming Larsen esitteli CUBB-hankkeen (https://www.cubb.aau.dk / LISES – Local Innovation in Social and Employment services – Aalborg University) kokemuksia. Hankkeessa on kehitetty sosiaali- ja työllisyyspalveluja erityisesti haavoittuville ryhmille Aalborgin yliopiston ja kuuden kunnan yhteistyönä vuodesta 2016 alkaen. Yhdessä on luotu innovaatioita erityisesti tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteisen oppimisen ja asiakkaiden osallistamisen edistämiseksi.
Niklas Andersen tarkasteli Tampereen työpajan esityksessään kokonaisvaltaisten ja asiakaslähtöisten palvelujen järjestämisen ongelmia ja mahdollisuuksia. Hän korosti kehitystä yksilöllisempään suuntaan erityisesti haavoittuvien ryhmien osalta. Andersen tarkasteli kahta keskeistä kehityssuuntaa: työllisyys- ja sosiaalipalvelujen välisen poikkihallinnollisen integraation vahvistumista sekä paikallisten tuloksellisuuden mittausjärjestelmien uudistamista siten, että ne huomioisivat paremmin asiakkaiden tarpeita. Hän korosti, että vaikka nämä muutokset avaavat uusia mahdollisuuksia, ne tuottavat myös merkittäviä haasteita työllisyyspalvelujen hallinnalle, johtamiselle ja koordinoinnille.
THL:n Peppi Saikku ja Sanna Blomgren analysoivat Suomen uutta työllisyyden monialaista yhteispalvelumallia (TYM). He kuvasivat siirtymää tähän uuteen malliin sekä esittelivät integraation eri ulottuvuuksia ja siihen liittyviä esteitä sekä mahdollistajia. Esimerkiksi normatiivinen ulottuvuus voi muodostaa esteen silloin, kun näkemykset TYM-mallin kohderyhmästä eroavat: onko se tarkoitettu vain työhön valmiille yksilöille vai myös heille, joilla on vielä ratkaisemattomia hoivan tai tuen tarpeita.
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Garima Singh toi keskusteluun näkökulman datalähtöisestä hallinnasta työllisyyspalveluissa. Keskeiset kysymykset liittyivät toisaalta hajauttamiseen ja toisaalta uudelleen keskittämiseen digitaalisten työkalujen ja infrastruktuurin kautta.
Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkijatohtori Sami Lind tarkasteli työvoimavirtojen koordinointia eri instituutioiden, kuten oppilaitosten, yritysten ja työllisyyspalvelujen, välillä. Hänen kriittiset havaintonsa työllisyysekosysteemien toiminnasta koskivat vaikeasti työllistyvien henkilöiden asemaan liittyviä haasteita sekä työikäisen väestön osaamisen varmistamista. Lisäksi Lind korosti, että eri toimijoiden välinen yhteistyö toteutuu liiallisesti epävirallisten yhteyksien varassa.
Mahdollisuuksia pohjoismaisesta vertailusta oppimiseen
Kokonaisuutena työpajat tarjosivat arvokkaan oppimisympäristön ja mahdollisuuden moninäkökulmaiseen keskusteluun. Työpajat mahdollistivat vertailevan pohjoismaisen oppimisen tuomalla kaksi hyvinvointivaltiota vuoropuheluun sekä yhdistämällä monipuolisesti eri aloja ja toimijoita työllisyyspalveluiden toimintakentältä.
Lisätietoja: simo.aho@tuni.fi