Tutkiva sosiaalityö 2024 -liitteen toimittajakunnassa ja kirjoittajissa useita MARGI-tutkijoita

Talentia ja Sosiaalityön tutkimuksen seura julkaisevat vuosittain Tutkiva sosiaalityö 2024 -liitettä, jonka tekstit perustuvat kulloisenkin vuoden Sosiaalityön tutkimuksen päivien puheenvuoroihin. Tällä kertaa liitteen teemana oli Tampereen yliopistossa järjestetyn konferenssin mukaisesti Vaikuttava sosiaalityö muuttuvissa toimintaympäristöissä. MARGI-tutkijoita oli mukana niin lehden toimittajakunnassa (Marja Hekkala, Jenni Repo, Jenni-Mari Räsänen, Katja Kuusisto) kuin yksittäisissä artikkeleissa (Kirsi Juhila, Suvi Raitakari, Veera Niemi).

Veera Niemen ja kumppaneiden kirjoittama artikkeli Toisiolain avaamat mahdollisuudet sosiaalityön rekisteritutkimukselle: Tietolupaprosessin läpikäyneen tutkimusryhmän kantapään kautta opitut vinkit ja epistemologinen reflektio linkittyy SEGRA-tutkimushankkeeseen, Kirsi Juhilan ja Suvi Raitakarin artikkeli Löydetyt, tavoitetut ja kohdatut: Saavutettavuus vaikuttavan sosiaalityön kynnyskysymys puolestaan aikuissosiaalityön saavutettavuutta tarkastelevaan AISAPA-hankkeeseen. AISAPAn teemoja käsittelee myös Lasse Rautniemen kirjoittama teksti Sosiaalityö politiikkana ja politiikan kohteena: Aineistolähtöinen tulkinta sosiaalityön paikasta kolmen hyvinvointialueen strategioissa ja asiakas-työntekijähaastatteluissa.

 

Tutkiva sosiaalityö kansi