Liikenneköyhyys

Liikenneköyhyydeksi voidaan kutsua ilmiötä, jossa ihmisellä ei ole mahdollisuutta liikkua kohtuullisella vaivalla, kohtuullisilla kustannuksilla ja kohtuullisessa ajassa niihin paikkoihin, joissa päivittäisiä tarpeita on mahdollista tyydyttää. Liikenneköyhyyden voidaan katsoa koostuvan liikkumisköyhyydestä, liikenteen kohtuuhintaisuudesta, saavutettavuusköyhyydestä sekä altistumisesta liikenteen ulkoisvaikutuksille. Koska liikkumistarve syntyy muista – esimerkiksi opiskeluun, työssäkäyntiin tai sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä – tarpeista, arkiliikkumisessa koetut vaikeudet heijastuvat koko elämänlaatuun.

Liikenneköyhyyteen liittyvät Liikenteen tutkimuskeskus Vernen julkaisut:

Tiikkaja, H., Pöllänen, M. & Liimatainen, H. (2018). Liikenneköyhyys Suomessa – näkökulmia liikkumisen sosiaalisen kestävyyteen. Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne. Tutkimusraportti 94. 54 s.

Tiikkaja, H., Pöllänen, M. & Liimatainen, H. (2018). Liikenneköyhyys Suomessa. Liikenne. Sivut 52-62.

Tiikkaja, H., Liimatainen, H. & Pöllänen, M. (2019). Miten voidaan tunnistaa liikenneköyhyydestä kärsivät? Liikenneköyhyyden tutkiminen objektiivisena ja subjektiivisena ilmiönä. Liikenne. Sivut 34-60.

Tiikkaja, H., Liimatainen, H. & Pöllänen, M. (2020). Satisfaction with general functionality and safety of travel in relation to residential environment and satisfaction with transport modes. Eur. Transp. Res. Rev. Vol. 12, Issue 32. https://doi.org/10.1186/s12544-020-00423-9

Liikenneköyhyyden tutkimusta ovat rahoittaneet liikenne- ja viestintäministeriö, Helsingin seudun liikenne ja Liikennevirasto (esiselvitys vuonna 2018) sekä Koneen Säätiön rahoittama hanke Digitalisaatio, automatisaatio ja sähköistyminen arkiliikenteen muutosvoimina.

Aihealueen tutkijat ja yhteyshenkilöt Vernessä ovat Hanne Tiikkaja, Heikki Liimatainen ja Markus Pöllänen.