Väitöstiedote: Hanne Tiikkaja: Auton käyttömahdollisuuden puuttuminen voi heikentää mahdollisuuksia liikkua hyvinvointia edistäviin kohteisiin

Väitöskirjan tekijä Hanne Tiikkaja
Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä yliopisto-opettajana työskentelevä Hanne Tiikkaja väittelee perjantaina 27.9.2024. Kuva: Hanne Tiikkaja

Väitöskirjatutkimuksessaan tekniikan lisensiaatti Hanne Tiikkaja tunnisti, että auton käyttömahdollisuuden puute voi aiheuttaa liikkumishaittaa ja estää tärkeiden matkojen tekemistä myös kaupunkiympäristössä. Tiikkajan mukaan auton käyttömahdollisuus kotitalouksissa on sukupuolittunutta.

Yhteiskuntamme toiminta rakentuu liikkumismahdollisuuksien varaan. Kun liikkumisessa koetaan esteitä, voidaan puhua liikkumishaitoista. Pahimmillaan hyvinvoinnin kannalta tärkeitä matkoja voi jäädä tekemättä, jos liikkuminen koetaan liian hankalaksi.

– On hyvä muistaa, että liikenne on yleensä johdettua kysyntää, eli tarve liikkua syntyy ihmisten arkisten tarpeiden seurauksena. Liikkuminen mahdollistaakin pääsyn hyvinvointimme kannalta tärkeiden palveluiden, tuotteiden ja kokemusten pariin, Tiikkaja kertoo.

Väitöskirjan tulosten perusteella henkilöauton käyttömahdollisuuden puuttuminen voi heikentää mahdollisuuksia liikkua hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin kohteisiin myös kaupungeissa, joissa on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Väitöskirjassaan Tiikkaja tarkasteli myös jaettavan auton kotitalouksia eli kotitalouksia, joissa auton käyttö jaetaan kahden aikuisen kesken. Hän havaitsi, että auton käyttömahdollisuus ei jakaudu tasaisesti näiden kotitalouksien sisällä.

– Jaettavan auton kotitalouksissa miehellä on useammin mahdollisuus käyttää autoa matkoillaan kuin naisella. Auton käyttömahdollisuus tai sen puuttuminen voivat asettaa kotitalouden jäsenet eriarvoiseen asemaan liikkumismahdollisuuksien suhteen, Tiikkaja toteaa.

Tutkimuksen tulokset kannustavat kaupunkeja kehittämään joukkoliikennettä edelleen voimakkaasti, jotta auton käyttömahdollisuus ei asettaisi ihmisiä liikkumisen suhteen eriarvoiseen asemaan. Tutkimuksessaan Tiikkaja myös ehdottaa, että ajokortinomistusta voitaisiin käyttää indikaattorina arvioitaessa tarvetta henkilöauton käytölle.

Väitöstilaisuus perjantaina 27. syyskuuta

Tekniikan lisensiaatti Hanne Tiikkajan liikenteen alaan kuuluva väitöskirja Henkilöauton käyttömahdollisuuden puutteen rooli liikkumishaitan syntymisessä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa perjantaina 27.9.2024 kello 12.15 alkaen Hervannan kampuksella, Festia-rakennuksen Pieni sali 1:ssä (Korkeakoulunkatu 8, Tampere). Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteydellä.

Vastaväittäjänä toimii professori Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii Tampereen yliopiston professori Heikki Liimatainen rakennetun ympäristön tiedekunnasta.

Väitöskirja on saatavilla Trepo-julkaisuarkistossa.