Tänään kansainvälisen saavutettavuustietoisuuden päivänä päätimme keskittyä erilaisten saavutettavuuteen liittyvien toimien ja tutkimuksemme esittelyyn! Lue lisää Tuulin tutkimuksesta!

Vammaisten digiosallisuus

Tutkin @wihurinrahasto:n apurahalla aikuisten kuulo-, liikunta- ja näkövammaisten digitaalisen osallisuuden tilannetta yhteiskunnassamme sekä selvitän muun muassa saavutettavuuteen liittyviä käytännön haasteita ja mahdollisuuksia. Kohderyhmältä kerätyn kyselyaineiston perusteella luodaan tilannekuva, jonka kautta yhteiskunnalliseen keskusteluun saadaan konkretiaa ja epäkohtiin voidaan puuttua muun muassa päätöksentekijöiden ja palveluntarjoajien toimesta.

Suomen aineisto kerättiin verkkokyselyllä vuodenvaihteessa 2021-2022 ja vastaajia oli yhteensä 282. Vastaajat tavoitettiin vammaisjärjestöjen avulla: noin 20 vammaisjärjestöä tai muuta toimijaa mainostivat kyselyä nettisivuillaan, jäsenkirjeissään ja sosiaalisen median kanavissaan. Ilman näitä yhteistyötahoja kohderyhmän edustajien tavoittaminen riittävän kattavasti olisi ollut yksittäiselle tutkijalle käytännössä mahdotonta.

Kysely koostui 65 kysymyksestä, jotka oli jaettu osioihin Taustatiedot, Osallisuus, Saavutettavuus, Apuvälineet, Digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttö ja Loppupalaute. Näistä apuvälineitä sekä digilaitteiden ja -palveluiden käyttöä koskevat osuudet oli mahdollista ohittaa. Suomen osalta alustavia yhteenvetotuloksia julkaistaan (suomeksi) piakkoin tutkimuskyselyn esittelysivulla. Aineiston syvempi analysointi kuitenkin jatkuu ja edessä on myös vertailuaineistojen kerääminen kahdesta maasta – Ruotsista ja Yhdysvalloista.

Tutkimukseni yksi haastavimmista vaiheista on ollut itse kyselyn saavutettavuuden varmistaminen. Tarvitsin kyselyä varten kyselyjärjestelmän, joka olisi asiallinen tietosuojanäkökulmasta ja jolla olisi mahdollista luoda saavutettava kysely eli kysely, jonka täyttäminen olisi sujuvaa myös muun muassa ruudunlukuohjelman käyttäjille. Toki myös tutkimuksen vaatimukset esimerkiksi vastausdatan muodosta oli huomioitava. Pitkähkön etsinnän jälkeen tutustuin aluksi kyselyjärjestelmään, jolla sanottiin olevan mahdollista luoda saavutettavia kyselyitä. Opettelin käyttämään ruudunlukuohjelmaa ja tein lukuisia pieniä testikyselyitä. Olin jo valmis etenemään kyseisen kyselyjärjestelmän kanssa, kunnes onneksi minulle avautui mahdollisuus saada kommentteja oikealta ruudunlukuohjelman käyttäjältä. Kävi nopeasti ilmi, ettei järjestelmällä luotu kysely ollutkaan saavutettava: toiminta oli epäloogista ja valintojen tekeminen vaati tietämystä ja näppäinyhdistelmiä, jotka taitavan testaajani mukaan eivät olleet tuttuja suurimmalle osalle ruudunlukuohjelman käyttäjistä. Olin itse netistä opiskellen vahingossa ”ylikouluttanut” itseni ruudunlukuohjelman käyttäjänä. Jälleen kerran erinomainen esimerkki siitä, miksi todellisten loppukäyttäjien osallistaminen kaikenlaisessa tutkimuksessa jo suunnitteluvaiheessa on äärettömän tärkeää!

Lopulta olin pakotettu käyttämään tutkimuksessani kyselyjärjestelmää, jolla pystyin luomaan (riittävän) saavutettavan kyselyn, mutta joka ei yksinkertaisuudessaan vastannut tutkimuksen tarpeita ja aiheutti näin tarpeetonta lisätyötä. Mielestäni tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä, kuinka paljon työtä saavutettavien palveluiden eteen vielä tarvitaan. Kyse on ennen kaikkea tietämättömyydestä ja valitettavasti asenteistakin: saavutettavuuden mahdollistavien ja tutkimuksen tarpeet huomioivien kyselyjärjestelmien toteuttaminen ei olisi teknisesti vaikeaa.

Tutkijatohtori Tuuli Keskinen, Tampereen yliopisto @tuulikeskinen @wihurinrahasto #vammaistenDigiosallisuus #saavutettavuus #digiosallisuus #vammaiset #vammaistutkimus

Tuuli Keskinen

  • projektipäällikkö
  • Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • tuuli.keskinen@tuni.fi

Kommentit

Thank you so much for letting me express my feelings about your post. You write every blog post so well. Keep the hard work going and good luck. Hope to see such a beneficial post ahead too.Thanks again for sharing this with us and stay blessed

john winchester

14.6.2022 12:27

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *