Kokeen tarkoituksena on mitata materiaalin vesihöyrynläpäisevyys. Koe perustuu kosteuden tasaiseen virtaukseen. Lasiseen testikuppiin tehdään kylläinen suolaliuos, joka aiheuttaa liuoksen yläpuolella olevaan ilmaan jonkin tietyn suhteellisen kosteuden. Näyte asetetaan liuoksen yläpuolelle, ja kupin ja näytteen välinen rako tiivistetään vahalla. Kuppi viedään olosuhdehuoneeseen, jossa on tasainen lämpötila ja suhteellinen kosteus (eri kosteus kuin kupin sisällä). Vesihöyrypitoisuusero näytteen eri puolilla aiheuttaa kosteusvirran näytteen läpi, jota voidaan seurata punnitsemalla kuppia säännöllisesti.
Näytteen halkaisija on 140 mm. Kuppeja on kahta kokoa, yhteen mahtuu korkeintaan 300 mm korkea näyte ja toiseen korkeintaan 500 mm korkea näyte. Hyvin vesihöyryä läpäisevistä materiaaleista kannattaa valmistaa paksumpia näytteitä, kun taas tiiviistä materiaalista on parempi valmistaa ohuita näytteitä. Pinnoitteitakin voidaan tutkia, tällöin käytetään alustana jotain materiaalia, jonka vesihöyrynläpäisevyys jo tunnetaan, esim. kipsilevy. Standardin SFS-EN ISO 12572 mukaisessa kokeessa näytettä säilytetään (23 ± 5) °C lämpötilassa ja (50 ± 5) % RH suhteellisessa kosteudessa, kunnes kolmena peräkkäisenä mittauspäivänä massanmuutos on alle 5 %. Laskenta tehdään Excel-taulukolla, joka laskee materiaalin vesihöyrynläpäisykertoimen, vesihöyrynvastuksen, vesihöyrynläpäisevyyden, ja vesihöyryn diffuusiovastuskertoimen.