[Yleiset tekstit] 

[Introteksti 1: Yleisesti näyttelystä] 

Tervetuloa tutustumaan pelien saavutettavuuden kiehtovaan maailmaan!

Esteet Nurin: Saavutettavan pelaamisen näyttely esittelee apuvälineitä ja saavutettavuusasetuksia, joita esimerkiksi vammaiset pelaajat käyttävät. Näyttelyssä opit tarkemmin mitä apuvälineet ja saavutettavuusasetukset ovat, miten niitä käytetään ja kenelle niistä on hyötyä. Pääset myös itse kokeilemaan osaa apuvälineistä ja asetuksista. 

Näyttely on jaettu kolmeen eri osaan, jotka käsittelevät näköön, kuuloon ja motoriikkaan liittyviä apuvälineitä ja saavutettavuusasetuksia. 

[Introteksti 2: Pelien saavutettavuus] 

Pelien saavutettavuus pyrkii siihen, että jokainen, vammasta tai toimintakyvystä riippumatta, voisi pelata pelejä. Pelaaminen on aina vain suositumpaa, joten on tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus osallistua pelaamiseen ja pelikulttuuriin. 

Digitaalisten pelien saavutettavuuteen on alettu kiinnittämään huomiota vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä monet uudet pelit on tehty saavutettavuus huomioiden. Peleihin on esimerkiksi sisällytetty erilaisia saavutettavuusasetuksia, mikä voi olla mikä tahansa asetus, mikä auttaa pelaajaa pelaamaan pelejä. Kuitenkin monesta pelistä puuttuu vielä hyvin yksinkertaisia asetuksia, kuten kielen valinta tai kontrastin säätö.  

[Näkemisen pöytä] 

[Vasemmalla] 

 Pelivälineet 

Xbox Series X, Xbox ohjain 

 Peli ja saavutettavuus 

Forza Motorsport (2023, Turn 10 Studios).  

Motorsport-autopelisarjan kahdeksas osa on vauhdikas ja todentuntuinen kilpa-ajosimulaattori.  

Peli on äskettäin julkaistu ja sisältää paljon erilaisia saavutettavuusasetuksia. Erityisesti näköaistia ajatellen pelissä on “sokean ajamisen tuki” (Blind Driving Assist), jonka päälle kytkemällä peli auttaa pelaajaa ohjaamaan autoa äänimerkkien avulla. Muita hyödyllisiä asetuksia ovat muun muassa ruudunlukija, värisokeustila sekä erilaiset ajoasetukset. 

 Pelin ohje 

Oikea takaliipaisin: Kaasu 

Vasen takaliipaisin: Jarru 

A: Käsijarru 

Vasen analoginen sauva: Ohjaus 

Y: Takaisinkelaus 


[Oikea reuna] 

Pelivälineet 

PlayStation 5, Dual Sense ohjain 

Peli ja saavutettavuus 

Ratchet & Clank: Rift Apart (2021, Insomniac Games). 

Koko perheen tasohyppelyseikkailun päähenkilö on pörröinen avaruusolio Ratchet. Hänen tehtävänään on matkustaa universumien halki pelastaakseen maailman. 

Pelissä on monipuolisesti saavutettavuusasetuksia. Näkövammaisia pelaajia varten on lisätty esimerkiksi korkean kontrastin tila, reunavahti sekä säädettävissä oleva tekstitys. Pelissä puhutaan suomea. 

Pelin ohje 

X: Hyppy 

Neliö: Lähitaisteluhyökkäys 

Kolmio: Asevalikko 

Ympyrä: Syöksy 

R2: Ammu 

L2: Tähtäys 

R1: Leijukengät 

Vasen analoginen sauva: Liiku 

Oikea analoginen sauva: Käännä kameraa

 

[Kuulemisen pöytä] 

Pelivälineet 

PlayStation 5, Dual Sense ohjain 

 Peli ja saavutettavuus 

The Last of Us Part 1 (2022, Naughty Dog). 

Jännittävä seikkailu sisältää väkivaltaa, minkä takia peli ei ole pelattavissa näyttelyssä.  

 Pelissä on suuri määrä erinäköisiä saavutettavuusasetuksia eri tarpeisiin. Tarjolla on esimerkiksi puheen ohjainvärinä sekä monipuolinen tekstitysten säätö, jotka mahdollistavat saavutettavamman pelikokemuksen.

 

[Toimintakyvyn pöytä] 

[Vasen reuna] 

Pelivälineet 

Nintendo Switch, Hori Flex Controller, Ultrastik 360 

Peli ja saavutettavuus 

Super Mario Odyssey (2017, Nintendo). 

Monille tuttu putkimies Mario seikkailee kolmiulotteisessa maailmassa. Hänen täytyy pelastaa prinsessa Peach ilkeän Bowserin kynsistä. 

 Tässä pelissä ei ole paljon eri saavutettavuusasetuksia, mutta pelistä löytyvä apumoodi (Assist Mode) voi auttaa joitakin pelaajia. Moodi antaa esimerkiksi pelihahmolle enemmän elämiä ja mahdollistaa elämien palautumisen, kun hahmo pysyy paikallaan. 

Pelin ohje 

A: Hyppy 

X: Toimintanäppäin 

ZL: Kyykisty 

Vasen analoginen sauva: Liiku 

Oikea analoginen sauva: Käännä kameraa 

 

[Oikea reuna] 

Pelivälineet 

Xbox Series X, Xbox Adaptive Controller, Ultrastik 360 

Peli ja saavutettavuus 

Overcooked! All You Can Eat (2020, Ghost Town Games). Pelissä kokataan ruokaa hassuissa ympäristöissä aikaa vastaan. 

 Tässä pelissä on apumoodi (Assist Mode), joka helpottaa peliä lisäämällä kokkausaikaa ja saatuja pisteitä. Lisäksi pelaamiseen ei tarvitse kuin kolme näppäintä, mikä tekee pelaamisesta helpompaa. 

 Pelin ohje 

A: Nosta/Laske 

X: Leikkaa/Heitä 

B: Syöksy 

Vasen analoginen sauva: Liiku 

 

Pelien saavutettavuus käytännössä 

Pelien saavutettavuus merkitsee eri asioita erilaisille kohderyhmille. Osa saavutettavuusratkaisuista on suunniteltu tietylle pelaajaryhmälle, mutta ratkaisut voivat auttaa kaikkia pelaajia. Esimerkiksi moni käyttää pelatessaan tekstityksiä! 

Saavutettavuusasetus voi olla mikä tahansa asetus, joka auttaa pelaajaa pelaamaan pelejä. Joku voi hyötyä tekstityksistä, toinen tarvitsee värisokeustilan, ja kolmas taas hyötyy värinän säätömahdollisuuksista. Osalla peleistä on erikseen nimetyt saavutettavuusasetukset, kun taas toisissa ne on sisälletty pelin muihin asetuksiin.  

Näkövammaisille on tärkeää erottaa olennaiset pelisisällöt. He voivat hyötyä esimerkiksi seuraavista saavutettavuusasetuksista: 

  • Värisokeustila, muokkaa kuvan värit tietyn värisokeustyypin mukaan. 
  • Sisältöjen värien vaihtaminen, pelaaja voi itse valita esimerkiksi minkä väriset viholliset tai kerättävät esineet ovat. 
  • Zoomaus tai ikonien suurennus, pienemmät sisällöt ovat paremmin erottuvia  
  • Korkean kontrastin tila, muuntaa pelin pääosin mustavalkoiseksi ja korostaa selkeällä värillä merkittyjä olennaisia pelisisältöjä kuten pelihahmoja, poimittavia esineitä ja oikeaa reittiä. 
  • Äänivihjeet, parhaimmassa tapauksessa pelin voi pelata läpi hyödyntäen vain äänimerkkejä ja navigointiapuja.  

 

Kuulovammaiset tarvitsevat usein olennaiset tiedot muuten kuin äänenä. He voivat hyötyä esimerkiksi seuraavista asetuksista: 

  • Visuaaliset vihjeet viestivät peliruudun ulkopuolella sijaitsevista pelitapahtumista kuten esimerkiksi kohdistuvasta hyökkäyksestä tai oikeasta reitistä. 
  • Värinä ja tuntopalaute voivat viestiä esimerkiksi tulevasta vaarasta tai ympäristön äänistä. 
  • Tekstitys ja ääniefektien tekstitys. Kaikki olennainen tieto mikä on viestitty äänellä, tulisi näkyä ruudulla joko teksteinä tai muina vihjeinä. Tekstit voivat myös kuvailla hahmojen tunteita.  
  • Puhujan nimi tekstityksissä, helpottaa keskustelun ja tarinan seuraamista, kun nimestä huomaa kuka vuorosanat puhuu. 

 

Fyysiset ja motoriset vammat voivat vaikuttaa pelin ohjaamiseen ja ohjaimen käyttöön. Apuvälineiden lisäksi pelaajat voivat hyötyä esimerkiksi seuraavista saavutettavuusasetuksista: 

  • Tähtäysapu ja liikkumisen avustukset, voivat auttaa toimintakohtauksissa, haastavissa tasohyppelytilanteissa tai jyrkänteiden välttämisessä. 
  • Näppäinten vaihtaminen, pelaaja voi itse valita esimerkiksi mistä näppäimestä pelihahmo hyppää. 
  • Näppäinpidikkeet ja yksinkertaistetut komennot, joiden avulla voidaan välttää esimerkiksi näppäimen pohjassa pitäminen, kahden näppäimen samanaikainen painaminen tai näppäinten tiheä rämpytys. 
  • Vihollisten ominaisuuksien kuten havaintokyvyn säätö sekä ajan hidastaminen antavat pelaajalle enemmän aikaa tehdä vaadittavat toimet. 

 

Kognitiiviset vammat voivat esimerkiksi vaikuttaa peliin keskittymiseen, jolloin osa saavutettavuusasetuksista voi olla hyödyllisiä:   

  • Reitin merkitseminen selkein värikoodein ja visuaalisin vihjein sekä navigointiavustajat, jotka kääntävät pelihahmon oikeaan suuntaan tai auttavat pelaajaa pysymään oikealla reitillä. 
  • Selkeä ohjeistus eri toiminnoista ja tehtävistä. 
  • Lokikirjat, palauttavat mieleen löydetyt esineet, tapahtuneet keskustelut, kohdatut pelihahmot ja viimeisimmät pelitapahtumat. 
  • Vihjeitä tai vaihtoehtoja ongelmanratkaisutehtävien ohittamiseen, jotta pelaaja ei jää jumiin. 
  • Tausta-animaatioiden poistaminen, jotta pelaaja voi keskittyä olennaiseen. 

 

Lisäksi joihinkin pelien sisältöihin on olemassa asetuksia, mitkä ovat tärkeitä usean eri pelaajan näkökulmasta:  

  • Välkkyvät valot on mahdollista asettaa pois päältä. 
  • Pelien verisyyttä on mahdollista säätää. 
  • Yleiset kammot, esimerkiksi hämähäkit, voi ottaa pois pelistä. 
  • Ennakkovaroitukset säikäyttävistä tai häiritsevistä kohtauksista. 

 

[Välineiden tekstit] 

Yhden käden ohjaimet 

Mikä? 

Yhden käden ohjaimia on erilaisia. Osassa peliohjaimen voi ohjelmoida uudelleen ja vaikkapa lisätä painikkeita. Osaan peliohjaimista voi lisätä erillisen kuoren, joka mahdollistaa pelaamisen yhdellä kädellä. 

 Ohjain on tarkoitettu pelaajille, jotka voivat käyttää vain yhtä kättä pelaamiseen. 

 Hinta 

Hinta vaihtelee 90-240 € välillä. 

Logitech Gaming Kit  

Mikä?  

Logitech Adaptive Gaming Kit on kokoelma erilaisia painikkeita, jotka soveltuvat eri tarpeisiin. Kokoelmassa on yhteensä 12 painiketta, joiden toiminnot ja sijoittelu ovat vapaasti muokattavissa. Painikkeita on erilaisia: isoja, kevyitä ja helposti painettavia ja jalalla tai leualla käytettäväksi soveltuvia. 

Painikkeet ovat tarkoitettu erikoisohjainten käyttäjille, jotka tarvitsevat helppokäyttöisiä lisäpainikkeita. 

Yhteensopivuus  

Logitech Adaptive Gaming Kit ei toimi sellaisenaan ohjaimena vaan ne tulee kytkeä esimerkiksi Xbox Adaptive Controlleriin, PlayStation Access Controlleriin tai Hori Flex Controlleriin.  

 Hinta 

100 € 

Xbox Adaptive Controller 

Mikä? 

Microsoftin suunnittelema erikoisohjain, jossa on nuolinäppäimet ja kaksi suurta painiketta. Xbox Adaptive Controlleriin on liitettävissä lisäpainikkeita ja ohjaussauvoja, jolloin pelaaja voi muokata ja sijoitella ohjainpainikkeet omiin tarpeisiinsa sopiviksi.  

 Erikoisohjain auttaa pelaajia, joille pienten näppäinten painaminen on haastavaa. Jonkinasteinen käsien, jalkojen tai pään liike kuitenkin vaaditaan kytkinpainikkeiden aktivoimiseksi.  

Yhteensopivuus 

Xbox One, Xbox Series S/X, PC. 

Hinta 

100 € 

HORI Flex Controller 

Mikä?
HORIn kehittämä erikoisohjain, jossa on kymmenen pelinäppäintä sekä valikkonäppäimiä. Flex Controlleriin on liitettävissä monia erilaisia lisäpainikkeita ja ohjaussauvoja, jolloin pelaaja voi muokata ja sijoitella ohjainpainikkeet omiin tarpeisiinsa.  

 Erikoisohjain auttaa pelaajia, joille pienten näppäinten painaminen on haastavaa. Jonkinasteinen käsien, jalkojen tai pään liike kuitenkin vaaditaan kytkinpainikkeiden aktivoimiseksi.  

Yhteensopivuus  

Nintendo Switch, PC. 

Hinta 

240 € 

Quadstick 

Mikä? 

QuadStick on suulla ohjattava peliohjain. Ohjaimessa on mallista riippuen yhdestä neljään putkea, joihin puhaltamalla tai imemällä saa aikaan eri näppäinkomentoja. Lisäksi suukappaletta voi liikuttaa 360 astetta, jolloin se toimii ohjainsauvana. Mallit eroavat toisistaan imuputkien määrässä ja suuohjaussauvan jäykkyydessä. 

QuadStick hyödyttää pelaajia, joiden on hankala käyttää perusohjainta. QuadStickillä voi pelata pelkästään hengityksen avulla sekä suun ja kaulan lihaksilla. 

Yhteensopivuus 

PC, PlayStation konsolit, Nintendo konsolit, Xbox konsolit. Osa konsoleista vaatii sopivan adapterin. 

Hinta 

QuadStick Singleton 449 €, QuadStick Original 449 €, QuadStick FPS 549 € 

Playstation Access Controller 

Mikä? 

PlayStationin kehittämä erikoisohjain, jossa on kahdeksan muokattavaa painiketta sekä kiinteä ohjaussauva. Ohjaimen voi yhdistää toisen PlayStation Access -ohjaimen tai tavallisen PlayStation 5 ohjaimen kanssa. Ohjaimeen voi myös liittää lisäpainikkeita tai ohjaussauvoja, jolloin pelaaja voi räätälöidä ja sijoitella ohjainpainikkeet omiin tarpeisiinsa.  

 Erikoisohjain auttaa pelaajia, joiden on hankala käyttää perusohjainta. Jonkinasteinen käsien, jalkojen tai pään liike kuitenkin vaaditaan kytkinpainikkeiden aktivoimiseksi.  

Yhteensopivuus 

PlayStation 5 

Hinta 

90 € 

bHaptics 

Mikä? 

bHaptics-tuotteet ovat puettavia varusteita, jotka antavat tuntopalautetta, esimerkiksi värinää, pelatessa. Tuotteisiin kuuluu liivit, hihat, hanskat, jalkineet sekä visiiri. Tuntopalaute on sijaintiin perustuvaa, eli se antaa pelaajalle käsityksen missä suunnassa pelitapahtumat ovat. Tuntopalaute voi myös tapahtua pelissä kuuluvien äänien ja intensiteetin mukaan. 

 bHaptics-tuotteet hyödyttävät erityisesti kuulovammaisille pelaajille, jotka saavat äänen sijaan palautteen pelitapahtumista tuntopalautteen muodossa. Tuotteet voivat hyödyttää myös näkövammaisia pelaajia. 

 Yhteensopivuus 

PC, VR-laitteet, konsolit 

Hinta 

Varusteet myydään erikseen. Hinta 200–500€ per varuste. 

Tobii Eyetracker 

Mikä? 

Tobii EyeTracker 5 on tietokoneeseen kytkettävä kameraohjain, joka tulkitsee pelaajan katsetta ja kasvoja. Tobii EyeTracker 5 seuraa silmien ja pään liikkeitä, joiden perusteella se suorittaa erilaisia pelikomentoja. Katseenseuranta auttaa erityisesti tähtäämisessä ja hiiren osoittimen siirtämisessä.  

 Katseohjaus auttaa pelaajia, joiden on hankala käyttää käsissä pidettävää ohjainta.  

Yhteensopiva 

PC, Nintendo Switch (Hori Flex Controllerin kanssa) 

Hinta 

199€ 

Joystickit (eli ohjaussauvat) 

Mikä? 

Erinäköisiä ohjaussauvoja löytyy markkinoilta joka makuun ja tarpeeseen. Osa ohjaussauvoista saattaa sisältää pelipainikkeita ja toiset taas sisältävät pelkän sauvan. Ohjaussauvat eroavat toisistaan herkkyydessä, pidikkeissä sekä kiinnitysmenetelmissä. 

Ohjaussauvat soveltuvat ensisijaisesti erikoisohjaimia käyttäville sekä pelaajille, joiden on hankala käyttää perusohjainta.  

Yhteensopivuus 

Ohjaussauvat ovat mainio lisä erikoisohjaimiin, mukaan lukien Xbox Adaptive Controller, HORI Flex Controller, PlayStation Access Controller. Lisäksi useimpia ohjaussauvoja voi käyttää suoraan PC:n kanssa. 

Hinta 

Hinnat vaihtelevat 50–300 € välillä. 

Adapterit 

Mikä? 

Erikoisohjaimet ja pelaamisen apuvälineet eivät toimi kaikkien konsolien kanssa. Tällöin pelaaja voi hyödyntää adaptereita. Adapterit ”huijaavat” konsoleita, että niitä pelataan tavallisilla peliohjaimilla, vaikka todellisuudessa pelaaja käyttäisi erikoisohjaimia. Eri adapterit sopivat eri ohjaimiin ja konsoleihin. Adaptereita voi myös ohjelmoida pelaajien tarpeisiin esimerkiksi herkkyyden ja näppäinkomentojen suhteen. 

Adapterit sopivat pelaajille, jotka käyttävät erikoisohjaimia niille sopimattomien konsolien kanssa. Esimerkiksi QuadStick ohjainta Xbox Series S/X konsolin kanssa. 

Yhteensopivuus 

Adapterista ja ohjaimesta riippuen PlayStation konsolit sekä Xbox konsolit. 

Hinta 

80-160 € 

Razer Kraken V3 HyperSense 

Mikä? 

Pelikuulokkeet, jotka antavat palautteen pelitapahtumista värinän avulla äänen lisäksi. Värinä vaihtelee peliäänten sijainnin ja voimakkuuden perusteella ohjaten pelaajaa oikeaan suuntaan. Värinän voimakkuutta voi säätää. 

Pelikuulokkeet sopivat kaikille, mutta voivat erityisesti auttaa pelaajia, jotka eivät kuule pelitapahtumia kunnolla. 

Yhteensopivuus 

Kaikki konsolit ja tietokoneet. 

Hinta 

145 € 

eXerium GameXR 

Mikä? 

Pelituoli, jota käytetään sekä Special eSportsin pelaamiseen että kuntoutukseen. Tuolia ohjataan vartalon liikkeillä, esimerkiksi kallistumalla puolelta toiselle. Tuolilla on pelattavissa useita erilaisia pelejä, kuten esimerkiksi HareCraft, lentopeli, jossa tavoitteena on lentää ilmassa olevien renkaiden läpi.  

Hinta 

3000€ 

Saavutettavat lautapelit 

Saavutettavien digitaalisten pelien lisäksi on kehitetty erilaisia saavutettavia lautapelejä.  

Blindle

Blindlen periaate on sama kuin Kimblessä, kuljettaa omat pelinappulat kotipesästä pelilaudan ympäri maaliin ennen muita pelaajia. Jos osut samaan ruutuun kuin toinen pelaaja, vastustajasi nappula palautuu kotipesään.  

Peli soveltuu sekä sokeiden, heikkonäköisten, että näkevien pelattavaksi. Eri väriset nappulat on muotoiltu eri tavalla, joten ne erottuvat toisistaan tunnustelemalla. Nopan pisteet ovat koholla.   

Shakki

Peli soveltuu sekä sokeiden, heikkonäköisten, että näkevien pelattavaksi. Peliruuduissa on kolot pelinappuloille ja pelinappulat ovat suurikokoisia. Tummat pelinappulat voi erottaa vaaleista nappuloista kärjessä olevasta metallipiikistä.  

Uno

Peli soveltuu sekä sokeiden, heikkonäköisten, että näkevien pelattavaksi. Pelikorteissa on englanniksi tehdyt pistemerkinnät tavallisten merkintöjen ohella.  

Pelikortit heikkonäköisille

Peli soveltuu sekä heikkonäköisten, että näkevien pelattavaksi. Pelikorttien merkinnät ovat suuremmat.